Kimon ja Kärpänen

Kimon ja Kärpänen on tarina Kallimean kansanperinteessä.

Kimon ja Kärpänen

Eteläisen Katoigian kenties kuuluisin samooja kautta tunnetun ajan oli Kimon Dasokomos. Hän oli lähtöisin suvusta, jonka miespuoliset jäsenet olivat samonneet ja metsästäneet läpi lukemattomien sukupolvien, ja niin oli Kimonista tullut myös samooja.

Tarina kertoo, että Kimon oli etsinyt koko yhden kesän sopivaa puuta, josta valmistaa uusi jousi itselleen. Kulkemattomia tienoita samoillessaan hän löysi sitten sattumalta suuren kaatuneen puun, joka kiinnitti hänen mielenkiintonsa. Valtava jalava oli jo suurimmaksi osaksi lahonnut, mutta sen sitkeästä ydinpuusta samooja valmisti itselleen uuden lyhytjousen sekä vaellussauvan. Jousi oli valmistuessaan normaalin oloinen, mutta Kimonin ammuttua sillä ensimmäisen nuolen, se muuttui kuin hiiltyneeksi puuksi. Jousi tahrasi metsästäjän kädet mustiksi ja nokisiksi, tämän suureksi ihmetykseksi.

Kimon Dasokomos huomasi nopeasti valmistaneensa tällä kertaa jotain aivan erityistä. Jousella ammutut nuolet saattoivat osuessaan pölläyttää ilmoille suuren savupilven, jonka sisälle joutuneet nokeentuivat, ja Kimonin oli sen jälkeen erityisen helppo osua mustuneisiin kohteisiinsa. Kun jousi oli muutoinkin erinomaista tekoa, ja tekijänsä voimille sopiva, tuli siitä hänen lempiaseensa, ja hän alkoi kutsua sitä nimellä Kapnistis, Savustaja.

Uuden jousensa, ja sen erikoisten ominaisuuksien myötä Kimonista kehittyi pienimuotoinen kuuluisuus, ja hänen apuaan pyydettiin erityisesti silloin, kun oli tarpeen metsästää otuksia, jotka olivat erikoisen hyviä naamioitumaan, tai pystyivät jopa muuttumaan näkymättömiksi. Jousen avulla näkymättömistäkin tuli näkyviä, ja jahtiseurueen jäsenillä oli helppo työ petojen surmaamisessa.

Erään kerran hän sai kuulla vauraan politarkosin etsivän kykenevää miestä hankkiutumaan eroon hänen perhettään, ja erityisesti nuorta tytärtään piinaavasta oliosta, jonka sanottiin olevan pahantahtoinen henki, ja siksi näkymätön. Kimon tuumi ensin, ettei hänen osaamisensa ulottunut henkiolentoihin, mutta kuullessaan palkkion suuruudesta, ei hänkään voinut kieltäytyä haasteesta. Kimon matkasi halki metsien kohti merta, ja pormestarin kaupunkia.

Saavuttuaan perille kohteeseensa, ja kuultuaan, että tilanne oli vieläkin ongelman suhteen ratkaisematon, hän hakeutui ylimyksen puheille. Tätä odottaessaan samaan huoneeseen saapui nuori ja laihanpuoleinen mies, joka kantamistaan varusteista päätellen oli jonkinlainen magiankäyttäjä. Kohta pormestari kutsui molemmat odottavat miehet sisälle samaan aikaan, ja puhutteli näitä yhteisesti: "Olette molemmat tulleet tänne vapauttamaan meidät siitä pahasta, mikä meitä piinaa. Minä toivon, että voisitte tehdä asiassa yhteistyötä, koska kukaan ei ole yksin meitä pystynyt auttamaan." Kimon ja velho mittailivat toisiaan katseellaan, ja velhon silmissä välähteli oudon sininen loiste. "Entä palkkio?", Kimon kysyi. "Jaatte sen, en pysty teille enempää lupaamaan.", ylimys valitteli. "Minä suostun,", velho sanoi, "ja samooja voi pitää koko palkkion, jos hän antaa minulle vaellussauvansa." Kimon hämmentyi ja silmäili vuoronperään kauppiasta, velhoa ja sitten vaellussauvaansa, jonka oli veistänyt samasta puusta kuin jousensa. Sauva ei ollut koskaan osoittautunut mitenkään erikoiseksi, eikä Kimon ymmärtänyt miksi nuori velho oli valmis luopumaan suuresta palkkiosta hänen vaatimatonta sauvaansa vastaan. Päätään epäuskoisesti pyöritellen Kimon Metsäläinen suostui ehdotukseen.

Samooja ja velho kyselivät kohteestaan kaiken mitä irti saivat, ja tekivät suunnitelmansa, vaikkakaan tiedot eivät olleet kovinkaan hyödyllisiä. Kyseessä oli lähinnä politarkosin tyttäreen kohdistunut ahdistelu, jota tapahtui hänen ollessaan yksin. Kaunis nuori nainen kertoi kuulevansa rietasta puhetta ja säädyttömiä ehdotuksia, muttei osannut sanoa mistä äänet kuuluivat. Parivaljakko päätti seurata naista päivin ja öin salaa saadakseen ahdistelijan kiinni.

Kului kolme viikkoa, ennen kuin mitään merkkejä ongelmasta ilmeni. Sitten eräänä iltana talon tyttären ollessa hoitamassa mehiläistarhaansa häntä alkoivat piinata uhkaavat äänet. Ääni vuoroin uhkaili naista, ja vuoroin aneli tätä päästämään itsensä naisparan sisään. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Yhteistuumin nuori maagi ja samooja aloittivat hyökkäyksensä tunkeilijaa vastaan. Velho loitsi taikansa paljastaakseen pahuuden ja Kimon laukaisi nopeaan tahtiin kolme nuolta ylhäisen tyttären ympärille pölläyttäen ilmoille valtavan savupilven, joka sai mehiläisetkin karkkoamaan pesästään. Nokeentunut nuori nainen alkoi kirkumaan suureen ääneen, ja huuto voimistui kaksinkertaiseksi hänen pyyhittyään silmänsä, ja nähtyään vierellään muutoin ihmismäisen, mutta siivekkään ja kärpäsenkaltaisen pään omaavan otuksen, joka oli paljastunut näkymättömyydestään. Otus huomasi paljastuneensa, ja alkoi värisyttää siipiään villisti. Kimon, joka oli tottunut ampumaan jousellaan nopeammin, kuin suurin osa hänen tuntemistaan samoojista, tunsi käsiensä hidastuvan. Kärpäsmäisen otuksen siipien surinan yli Kimon kuuli kuin hidastettuna, päättäväisellä äänellä rytmikkäästi lausutun loitsun, ja hänen vaivoin jousestaan lähettämänsä nuolen ollessa vielä ilmassa, otus hävisi silmänräpäyksessä, nuolen jatkaessa matkaansa läpi kohdan, jossa hirviö oli juuri seisonut. Pormestarin tyttären edelleen huutaessa täyttä kurkkua yhä nokisena, Kimon pälyili ympärilleen joka suuntaan nuoli jänteellä. "Mihin se katosi?!", hän huusi velholle, joka tyynen oloisena alkoi pyyhkiä mustaantuneen naispolon kasvoja nenäliinallaan."Lähetin sen takaisin sinne mistä se oli tullutkin.", velho vastasi. "Minne, ja mikä se oikein oli?", samooja, joka oli luullut jo nähneensä elämänsä aikana kaikenlaiset hirviöt, kyseli. "Abyssosiin, se mitä näit oli demoni, ja nyt se on siellä mihin se kuuluukin.", vastasi maagi tyytyväisenä saadessaan nuoren kaunottaren viimein hiljentymään.

Politarkos oli perheensä lailla järkyttynyt kuullessaan, että demoni oli yrittänyt riivata heitä, syvästi uskovaisia ihmisiä. Velho selitti, että demonit kiinnostuivat useinkin juuri hartaista sieluista, mutta kertoi uskovansa, että perhe olisi jatkossa turvassa. Ylimys maksoi tyytyväisenä palkkion Kimonille, ja tämä edelleen hämmentyneenä tekemästään kaupasta antoi velholle sauvansa. Tämän silmät loistivat hetken sinisimpinä kuin sinisin taivas, ja hän otti ikivanhasta puusta veistetyn kovin tavallisen näköisen sauvan käsiinsä kuin kalleimman aarteensa. "Hyvä sinusta vielä tulee.", velho kuiskasi hiljaa vaatimattomalle palkkiolleen.

"Etkö aio kertoa minulle, miksi halusit tuon karahkan, etkä oikeaa palkkiota?", Kimon uteli velholta näiden poistuessa pormestarin tiluksilta. "Hyvä sauva, hyvästä puusta. Kyllä sinä tiedät.", maagi vastasi hymyillen arvoituksellisesti. "Entä se demoni? Aiotko kertoa siitä mitään?", samooja jatkoi tiedusteluaan. "Ah, se demoni. Uskoisin, että mehiläisillä oli jotain tekemistä sen asian kanssa.", vastasi velho yhä hymyillen, iski sitten Kimonille silmää, ja katosi samoojan elämästä yhtä äkillisesti kuin oli siihen ilmaantunutkin.

Mitä velholle ja hänen sauvalleen tapahtui, on arvoitus, mutta Kimon Dasokomos jatkoi hirviöiden ja petojen metsästystä Savustajan kanssa vielä monia vuosia. Aikanaan Kimon asettui, sai lapsia ja kertoi näille tarinoita uskomattomista retkistään ympäri Katoigiaa. Kaikista lukemattomista saaliistaan huolimatta Kimonin lempitarina kuului kärpäsestä, johon hän ei ehtinyt osua kertaakaan.