Leonirin ja Skillan tarina

Anilikosan kirkkoherran isä Marinin kertomana

Tarinan mukaan Ketignin kuningas Leonir ja Idomenan kuningas Droganir päättivät yhdistää voimansa Oreinaa piinaavia lohikäärmeitä Tyfonia ja Anemiraa vastaan. Liiton sinetiksi Droganir antoi Leonirille vaimoksi tyttärensä Skillan.

Pian häiden jälkeen, kun Droganir] oli palaamassa kotiinsa Anemira hyökkäsi kuninkaan kimppuun. Aseistautuneena kuuluisalla kirveellään Shmelsmurtilla (Lohikäärmeensurma) Droganir taisteli urheasti. Anemira oli kuitenkin liian voimakas ja Droganir menehtyi lohikäärmeen raateluun.

Suru-uutisen kuultuaan Leonir varusti armeijansa ja lähti kostoretkelle Idomenaan. Lopulta Leonir löysi nukkuvan lohikäärmeen luolastaan ja surmasi tämän iskemällä miekkansa Bronmirin (Suuri suojelija) lohikäärmeen sydämeen. Lohikäärmeen luolasta Leonir löysi Droganirin kirveen, jonka hän otti nyt itselleen.

Leonirin kostoretken aikana lohikäärme Tyfon hyökkäsi Ketigniin ja ryösti Leonirin nuoren vaimon. Palattuaan Ketigniin Leonir löysi kotinsa hävitettynä ja vaimonsa ryöstettynä. Kuningas lähti seuraavaksi jäljittämään Tyfonia.

Matkallaan Leonir kohtasi monia vaaroja ja esteitä, Tyfonin löytääkseen hänen täytyi voittaa metsädemoni Gorskajesi, varjokuningas Syankis ja jättiläinen Argopatsir. Leonirin kerrotaan saaneen apua Srevumadukalta, hopeiselta hengeltä, joka sokaisi Leonirin vastustajia valollaan ja vahingoitti heitä salamoilla.

Lopulta Leonir löysi Tyfonin korkean kallion harjalta, tähystämästä alas laaksoon, Skilla kynsissään. Leonir solvasi lohikäärmettä ja haastoi tämän taisteluun kanssaan. Tyfon ja Leonir taistelivat pitkään, mutta urhea Leonir Bronmir-miekkoineen jäi alakynteen. Silloin vuoren rinnettä alas syöksyi hopeinen usva, joka muuttui Tyfonin kimppuun käyväksi lohikäärme Anemiraksi. Lohikäärmeet taistelivat nyt keskenään, hämmästyneen Leonirin seuratessa vierestä.

Taistelun aikana Tyfon puhutteli Leoniria ja paljasti Anemiran kavalan juonen: ”vaimosi onkin lohikäärme, joka surmasi oikean Skillan jo aikaa sitten ja otti hänen paikkansa. Hääsi Skillan kanssa, liittosi Droganirin kanssa ja Anemiran kukistaminen ovat kaikki olleet pelkkää petosta.” Tyrmistynyt Leonir pudotti miekkansa ja vaipui polvilleen, peittäen kasvonsa kämmeniinsä. Anemira puhui nyt Leonirille: ”se mitä tapahtui häidemme jälkeen ei ollut petosta. Jaoin vuoteesi, ilosi ja surusi. Minä olen Srevumaduka ja suojelin sinua lukemattomia kertoja.”

Taistelu jatkui ja Tyfon oli lohikäärmeistä voimakkaampi. Lopulta Anemira makasi maassa henkitoreissaan valtavan lohikäärmeen armoilla. Silloin Leonir nosti katseensa ja otti käteensä Shmelsmurtin. Leonir hyökkäsi syöksyen viimeisen kerran Tyfoni kimppuun, huutaen ”lohikäärme tai ihminen, sydämeni ei siitä välitä”. Leonirin isku tappoi Tyfonin ja pelasti Anemiran, mutta Leonir vaipui maahan haavoittuneena. Tyfonin myrkky oli liian voimakas ja kuningas Leonir kuoli Anemiran syliin. Surun murtama Anemira itki Leonirin kuolemaa sata vuotta ja hänen kyyneleistään muodostuivat Skillaklamatai -järvet.