Efritin laulu
Efritin laulu on tarina Kallimean kansanperinteessä
Efritin laulu
Kauan kauan sitten, kun Ethyniaa ei vielä kutsuttu sillä nimellä, vaan toisella, jota kukaan ei enää muista, syntyi rikkaan miehen perheeseen tyttölapsi, jolle annettiin nimeksi Efriti. Lapsi oli kaunis ja aina nälkäinen, niin kuin terveen lapsen pitikin olla. Kun Efriti kasvoi, huomattiin kuitenkin, että hän oli vähälahjainen. Tyttö ei puhunut kuin yksittäisiä sanoja kerrallaan, ja oli vielä 10-vuotiaanakin kuin pieni lapsi, kulkien mukanaan riepu, jonka kulmaa hän mietiskelevästi imeskeli. Mutta Efriti osasi laulaa, ja kun oli kerran jonkin laulun kuullut, osasi hän sen toistaa, ja vielä kuulemaansa paremmin ja vivahteekkaammin.
Efriti kasvoi, ja teki mitä hänelle tehtäväksi ymmärrettiin antaa, ja teki kaiken laulaen niin kirkkaalla ja kauniilla äänellä, että sitä tulivat kuulemaan ja ihmettelemään laulajiksi itseään luulleet kauempaakin.
Kun Efriti oli 12-vuotias, tuli se aika, joka jokaiselle tyttölapselle tulee, että hän alkaa vuotaa, ja hänestä tulee nainen. Vaikka Efriti oli älyltään heikko ja erikoinen, kokoontuivat suvun ja lähitienoon naiset tapahtumaa juhlistamaan, kuten tapana tuolloin oli. Sinä iltana syötiin ja juotiin, kuunneltiin vanhojen naisten rivoja tarinoita ja annettiin tuoreelle naiselle lahjoja. Efriti tuntui laulavan tuona iltana entistäkin kauniimmin.
Auringon noustessa herättiin uuteen päivään, ja niin teki Efritikin. Aamun askareita tehdessään alkoi hän taas laulaa. Efriti puuhasteli ja lauloi, koko muun naisväen tuijottaessa häntä askareensa keskeyttäneinä. Yhtä kaunista oli tyttösen laulu kuin ennenkin, mutta tällä kertaa ei sitä laulua, eikä sen sanoja kukaan tunnistanut. Silloin Efritin oma äiti tuli ja ravisteli tytärtään olkapäistä, ja tämä lopetti laulamisen. Äiti kyseli mikä tätä vaivasi, mutta tämä ei vastannut, vaan alkoi taas hyräillä laulujaan. Nyt laulu tuntui tyydyttävän kuulijoita, jotka vilkuillen ja supattaen jatkoivat puuhiaan. Tälläinen toistui seuraavana päivänä ja sitä seuraavina päivinä.
Kun Efritin naiseksi tulosta oli kulunut jo useampi kuunkierto, tuli rikkaan miehen taloon vieras. Tämä oli uskonmies, joka oli tullut paikalle kaukaa katsomaan Efritia, ja kuullakseen hänen laulavan. Rikas mies oli hämmästynyt, miekkaa vyötäisillään kantava pappi ei näyttänyt samalta, miltä monet Efritia kuulemaan tulleet aikaisemmin. Pappi vannoi kuitenkin olevansa kiinnostunut juuri Efritin laulusta, ja niin rikas mies antoi hänen mennä keittiöön kuuntelemaan, miten kauniisti Efriti askaroidessaan lauloi. Ja niin pappi kuunteli, puristeli miekkansa kahvaa, ja kuunteli lisää. Seuraavana aamuna oli uskonsoturi poistunut talosta ilman puheita tai ilmoitusta.
Kului kuu tai kaksi, ja eräänä iltana rikkaan miehen taloon tuli taas vieraita. Sama pappi, joka oli käynyt kuulemassa Efritia, saapui mukanaan seurue, johon kuului kolme muuta samankaltaista soturia, ja vieläpä kolme muutakin vierasta. Nämä kolme eivät olleet pukeutuneet haarniskaan, vaan näyttivät kovin viisailta. Enää ei ennestään tuttu pappi ollut kohtelias, vaan ilmoitti tulleensa Kosmokratorin nimessä tutkimaan rikkaan miehen tytärtä oman näkemänsä ja kuulemansa perusteella. Vailla valinnanvaraa ja parempaa ymmärrystä, antoi rikas mies tulijoille yösijan, ja luvan tehdä mitä heidän piti tehdä.
Tuli taas yksi aamu, kun Efriti nousi, meni keittiöön ja alkoi laulaa. Yksinkertaisuuttaan ei huomannut, tai ei ymmärtänyt, että häntä nyt kuunneltiin erityisellä korvalla. Seitsemän miestä seisoi keittiön nurkassa ja kuunteli, heistä kolme kirjoitti ylös kaiken mitä Efriti lauloi. Näin kului päiviä viisi.
Kuudennen päivän aamuna ei Efriti, eikä rikkaan miehen palvelusväki ehtinyt nousta vuoteistaan, kun pyhät veljet olivat jalkeilla. Efriti herätettiin unestaan, ja hänen kätensä kahlehdittiin. Suuhun hänelle laitettiin puinen kapula, ja sidottiin se tiukasti kiinni. Rikas mies ja hänen vaimonsa heräsivät meteliin, ja alkoivat pyhiltä miehiltä kysyä syytä heidän käytökseensä. "Riivattu.", heille kerrottiin yht'aikaa monien toimesta. "Asiasta ei ole epäilystäkään.", sanottiin. Rikas mies tivasi syitä moiseen päätelmään, ja hänelle kerrottiin, että Efriti oli naiseksi tultuaan alkanut laulaa outoja sävelmiä oudoilla sanoilla, joita ei ollut kukaan ymmärtänyt. Tästä oli kiirinyt sana uskonmiehille, joista nytkin paikalla ollut oli ensin tullut asiaa tutkimaan. Sen todeksi huomattuaan, oli tämä etsinyt käsiinsä kolme oppineinta miestä, mitä oli löytänyt. Nämäkin olivat nyt kuunnelleet Efritin lauluja, ja heistä kukaan ei niiden kieltä ymmärtänyt. Vähä-älyistä, mutta kaikin puolin lempeää tytärtään puolustaen rikas mies penäsi vielä lisää todisteita. Miehet neuvottelivat keskenään, ja sitten päättivät katsoa kuinka Kosmokratorin voima vaikuttaisi nuoreen naiseen. Suukapula poistettiin, ja kyynelehtivä Efriti alkoi heti hyräillä. Papeista voimakkain ja vanhin otti pyhän Kosmokratorin kehän, ja vei sen naisen kasvojen eteen. Tämä hiljeni ja hymyili sitten. Kahlehdittuja käsiään nostaen alkoi Efriti osoitella yksitellen symbolin leikkaavia viivoja, ja jokaisen kohdalla lausui sanan kummallisella kielellä. Ja taaskaan ei yksikään oppineista, tai muista läsnäolijoista ymmärtänyt noita sanoja. "Herjausta!", huudettiin. "Todisteita on tarpeeksi.", lausuttiin taas monesta suusta samanaikaisesti. Rikas mies oli voimaton, ja hänen vaimonsa huuti raskaasti epätoivoaan.
Seuraavina päivinä yrittivät papit poistaa Efritistä hänessä asuvaa pahaa, mutteivät siinä onnistuneet. Aina kun suukapula poistettiin alkoi Efriti laulaa. Joskus hän lauloi haikeasti lauluja, joita oli alueella laulettu jo sukupolvia, mutta yhtä usein puhkesi koko Kosmikonin kaunein ääni laulamaan säveliä ja sanoja, joita ei ymmärretty. Kun kaikki oli tehty, ei ollut jäljellä kuin yksi vaihtoehto.
Kylän liepeille, kauniille kukkulalle pienen puron varteen uskonmiehet kasasivat rovion, ja pystyttivät paalun. 13-vuotias Efriti talutettiin suukapuloineen paikalle, ja tuolloin paikalle kokoontunut kylän väki ryhtyi laulamaan. He lauloivat laulua, jonka tiesivät olevan Efritin suuresti rakastama. Papit eivät saaneet laulua lakkaamaan, ja kahlehtivat riivatun paaluun kovin oudoissa tunnelmissa. Asia oli kuitenkin kiistaton, ja niin sytyttivät neljä puhdistajaa tulen rovion neljään kulmaan.
Kun tuli nousi niellen viattoman hahmon, se poltti poikki paaluun kahlehditun raukan suukapulan hihnan, ja silloin alkoi Efriti laulamaan. Liekit nousivat kahta miehen mittaa korkeammalle, ja niiden keskeltä kuului mitä kaunein ääni, joka lauloi ylistystä Kosmokratorille suloisemmin, kuin mitä kukaan oli koskaan kuullut. Rovio paloi loppuun, ja sen mukana paloi myös paalu, johon Efriti oli sidottu. Kun puut olivat jo hiilenä, oli mustan neliön keskellä pystyssä harmaaksi hiiltynyt, eloton Efriti. Kukaan, eivät edes papit tohtineet mennä tuohon ilmestykseen koskemaan, vaan se seisoi paikallaan yli seuraavan kyriaken, kunnes romahti tomuna maahan.
Niin sai loppunsa luomakunnan kaunein ääni, joka lauloi lauluja, joita kukaan ei ymmärtänyt. Loppunsa paikalle Efriti jätti vain kasan tuhkaa, eikä sille paikalle koskaan kukaan mitään rakentanut, eikä sillä paikalla karjaa koskaan laidunnettu.