Arkonin puu

Moustakes suvun perinnetarina, jonka Mouses kertoi häissään 3129

Hän saapui aamulla, kun linnan portit avattiin. Viimeiset juhlavalmistelut olivat kiivaimmillaan, eikä kukaan kiinnittänyt huomiota pieneen vanhaan naiseen, joka livahti väenpaljouden keskellä sisään ja jatkoi matkaa kohti sisemmälle linnoitukseen ja sulautui tungokseen. Oli tärkeä päivä käsillä. Tänään valtaan astuisi Moustakesin ensimmäinen dynastinen perijä, ensimmäinen Kampoian Moustakes arkon. Shimon oli 20 kesää nähnyt voimaa ja tarmoa uhkuva nuorukainen joka kantoi sisällään Isänsä Amramin surmaaman lohikäärmeen Moustaksosin perintöä.

Iltapäivällä seremonia alkoi. Shimon käveli kulkueen keskellä kohti linnan pihan keskellä sijaitsevaa juhlakattausta, jonka ympärille suku, liittolaiset ja kansalaiset olivat kerääntyneet. Juuri ennen perille pääsemistä jostain juhlaväen keskeltä pujahti vanha nainen kulkueen tielle ja keskeytti sen kulun. ”Sinä ensimmäinen, joka kannat suurta muinaista mahtia sisälläsi, ota tämä puu lahjana vastaan ja pidä siitä huolta. Opeta jälkeläisesi tekemään samoin, annan tarinan jatkua heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen.” Shimon katsoi vanhusta hölmistyneenä, mutta ojensi kätensä ja otti pienen, käppyrän puun vastaan. Ihmeteltyään hetken merkillistä lahjaansa, katsoi tuleva hallitsija ympärilleen kysyäkseen lisää miksi ja mistä nainen oli tullut, mutta hän näytti kuin haihtuneen ilmaan, eikä kukaan koskaan enää kuullut hänestä tai nähnyt häntä sen koommin. Odottamaton tapahtuma unohtui juhlan edetessä, mutta hovin puutarhuri otti puun hoiviinsa ja istutti sen keskiyöllä juhlijoiden painuttuaan unten maille.

Puu osoittautui vuosien saatossa varsin heikoksi ja kituvaksi. Toisina vuosina tuntui että puu alkaisi jo kasvaa, se teki monta uutta lehteä ja jopa uuden oksan nähtiin versovan sen kurttuisen, harmaan rungon tyvestä. Joinain vuosina taas puu pudotti kaikki lehtensä, eikä näyttänyt elomerkkejä pitkään aikaan. Turhautunut puutarhuri oli jo aikeissa hävittää kuihtuneeksi risuksi näivettyneen puun monta kertaa, mutta Shimon ei suostunut luopumaan puustaan. Ja niin kävi, että jopa vuosien elottomalta vaikuttaneet jakson jälkeen, puu taas pusersi muutaman hennon lehden kuin sanoakseen, että täällä minä vielä olen.

Shimon eli pitkän hyvän elämän. Hänen hallintakaudellaan Moustakes dynastia nousi kukoistukseen, kasvoi ja voimistui. Se oli alku pitkälle rauhalliselle vuosisatoja kestävälle ajanjaksolle, jolloin vahvat siteet Kampoian alueeseen lujittuivat syvälle maaperään ja suvun henkiseen perimään. Aina toisinaan, kun Arkonilla oli vaikeita asioita ratkottavanaan, otti hän tavakseen mennä puun luokse vaipuakseen ajatuksiinsa ja pohtiakseen tärkeimpiä kysymyksiä. Jollain selittämättömällä tavalla hän koki, että sai puu luona rauhaa ajatusten keskelle, milloin levottomat ajatukset valtasivat hänen mielensä, ja tarvittavaa voimaa, silloin kun piti ratkoa vaikeitakin ongelmia. Puu luona Shimon jakoi äänettömästi ilot ja surut, joita Arkon ei kenties kenellekään muulle jakanut.

Niin vuoden vierivät. Puu ei kasvanut, ei kukoistanut eikä vetänyt huomiota puoleensa. Se seisoi linnan pihalla, kesti hiekkamyrskyt, rajuilman ja paahteisen helteenkin. Välillä se kykeni luomaan uuden oksan, ja toisinaan se oli kuin kuollut keppi, jollaisilla pikku pojat harjoittelevat miekkailemaan kentällä. Samalla Shimon kasvoi kukoistukseensa, hallitsi maataan ja alamaisiaan hyvin. Ja lopulta hän tuli vanhaksi ja väsyneeksi, niin että voimat alkoivat ehtyä. Viimeiseen asti, Shimon vieraili puunsa luona ja pohti viimeisinä päivinään usein, kuka kumma oli ollut tuo vanha nainen, joka puun hänelle lahjoitti. Lopulta Shimon nukkui pois viikon viimeisenä päivänä keskiyöllä loppukesästä 2099. Kun seuraavana aamuna aurinko nousi ja uusi viikko alkoi, paljasti se linnan pihalla näyn, joka sai mennyttä hallitsijaa surevan kansan haukkomaan henkeään. Arkonin puu oli puhjennut täyteen kullan keltaisia ihmeellisen kauniita kukkia ja vielä samana syksynä tuo vuosikymmeniä kitunut pieni puu teki merkillisiä pieniä sysimustia marjoja oksansa täyteen. Linnan keittiömestari valmisti niistä hilloa, jolla uskotaan olleen salaperäisiä voimia.

Siitä lähtien puuta on kutsuttu Arkonin Puuksi. Se puhkeaa kukkaan vain Arkonin muistolle. Ja kun Moustakesit joutuivat jättämään kotimaansa, kaivettiin puu hellävaroen maasta ja otettiin mukaan, jotta joskus myös se palata kotiin.