Iatros Savunahka

Iatros Savunahka on tarina Kallimean kansanperinteessä

Iatros Savunahka

Keskisen Kallimean kukkuloilla, ei kovin kaukana nykyisestä Filonin kaupungista, kasvoi aikoinaan valtava vuorijalava. Se oli juurtunut pienen puron varteen, ja saanut kasvaa rauhassa satoja vuosia, ja nyt sen runsas latvus peitti alleen vähintäänkin viidensadan neliön alan. Sen päärunko oli niin paksu, ettei viiden miehen syliväli riittänyt sen ympäri, ja karkean kaarnan rotkoihin upposi helposti aikuisen miehen etusormi koko pituudeltaan.

Seudulle muuttaneet asukkaat löysivät pian suuren puun, joka vaikutti hallitsevan koko ympäröivää metsää. Sitä alettiin kohdella suurella kunnioituksella, ja vanhasta jalavasta muodostui yhteisölle paikka, jossa kohdattiin ja erottiin ja jossa synnyttiin ja kuoltiin. Jalavan alusta siivottiin aina keväisin ja syksyisin pudonneista lehdistä ja oksista, jottei laho olisi päässyt käsiksi puuvanhukseen. Yhtään oksaa ei jalavasta itsestään kukaan koskaan taittanut, siksi paljon sitä kunnioitettiin.

Eräänä sateisena diosin iltana läpi Kallimean teki matkaa yksinäinen hahmo, joka oli lähtenyt kaukaa pohjoisesta, ja oli matkalla kauas etelään. Matkalaisen nimi oli Iatros, ja hän oli väsynyt ja häntä paleli. Tullessaan puron varteen Iatros huomasi suuren jalavan aluksen olevan sateelta suojassa, ja päätti tehdä siihen leirinsä yön ajaksi. Iotros riisui märät vaatteensa, ja alkoi etsiä polttopuita nuotioonsa. Vanhan jalavan alla olevalla kuivalla alueella ei kuitenkaan ollut risun risua, eikä Iatros halunnut enää kastella itseään hakiessaan polttopuita kauempaa. Väsynyt matkaaja kiipesi jalavan runkoa ylös, ja taitteli alimpia, jo kuivuneita ja kuolleita oksia nuotioonsa.

Iatros sai tulensa palamaan iloisesti, ja asetteli vaatteensa kuivumaan nuotion ympärille. Istuessaan tulen äärellä, alkoi sen savu kohta leijailla juurikin päin palelevaa matkamiestä, niinkuin nuotion savu useasti tekee. Iatros vaihtoi paikkaa toiselle puolelle savuttavaa tulisijaansa, vain huomatakseen savun kohta seuraavan häntä. Kyllästyneenä Iatros ajatteli pysyvänsä sitkeästi paikoillaan, kunnes paikalla pyörivä tuulenvire taas kääntyisi, ja savu leijailisi hänestä poispäin. Yskivän matkalaisen oli pakko kuitenkin kohta luovuttaa, kun savu itsepintaisesti leijaili nuotiosta jatkuvasti häntä päin, vaikka tuuli tuntuikin puhaltavan toisaalle. Todetessaan vaatteidensa jo kuivahtaneen, Iatros puki päälleen, laski vetensä nuotioon, ja kävi maate.

Kun Iatros heräsi, oli sade tauonnut, ja matkanteko saattoi jatkua jälleen. Haukotteleva matkamies suuntasi purolle pesemään kasvonsa, kun hän huomasi kätensä olevan hiilenmustia. Iatros päätteli yön pimeydessä sotkeneensa kätensä nuotiossa, ja alkoi pestä niitä tarmokkaasti. Puron vesi virtasi sateen jälkeen valtoimenaan, ja Iatros hankasi käsiään, mutta tuloksetta. Kädet pysyivät mustina, ja Iatros päätti riisua paitansa jottei kastelisi sen hihoja vettä roiskiessaan. Hän veti paidan päänsä yli, ja huomasi järkytyksekseen, että hänen koko kehonsa oli yhtä hiilenmustaa kuin hänen kätensäkin. Kauhistunut matkalainen riisui samointein kaikki vaatteensa, huomatakseen vain, että jokainen ihopoimukin hänen kehossaan oli mustaa kuin yö. Varovaisesti Iatros työnsi kasvonsa puron reunaman yli nähdäkseen kuvajaisensa, ja kun niin tapahtui, hän vajosi maahan pyörtyneenä.

Mustaksi muuttunut reissumies heräsi järkytyksestään vähitellen, puki itsensä mahdollisimman peittävästi ja lähti matkaan hakemaan apua tilaansa parantajilta ja noidilta. Kukaan ei kuitenkaan osannut epätoivoista miestä auttaa, ja häntä alettiin kaikkialla kutsumaan Iatros Savunahaksi.

Kauhistuttavasta ulkonäöstään huolimatta onnistui Iatros Savunahan löytää itselleen vaimo, joka tosin oli hyvin lihava ja tiedettiin vähä-älyiseksi. Nämä saivat keskenään lapsia, joiden iho oli mustanpuhuva, mutta astetta isänsä vastaavaa vaaleampi. Näin jatkui sukupolvesta toiseen, ja väri vaaleni aina asteittain, kunnes eräänä vuonna Iatros Savunahan jälkipolvet huomasivat lapsiensa olevan yhtä vaaleaihoisia kuin kaikki muutkin alueen pienokaiset. Vähä-älyisinä suvun lapset pysyivät kuitenkin sukupolvi toisensa perään, aina näihin päiviin asti.

Nykyisin Iatros Savunahan jälkeläisiä elää lähinnä nykyisen Sousosin alueella, vaikkakin ovat ajan saatossa esi-isänsä matkantekohalukkuuden perittyään, levinneet ympäri Bastionin. Ulkonäöltä heitä ei enää muista erota, mutta kaikkia suvun miespuoleisia jäseniä ympäröi heikko, mutta kuitenkin havaittava, pistävä savun haju.