Pantholeion Filinos

Pantholeion Filinos, "Suuri", (2900-2940) oli Euthalion Filinosin poika ja Kallimean toinen Filinos-dynastian arkon.

Lapsuus ja nuoruus

Pantholeion oli ensimmäinen Filinos, jolla oli etuoikeus syntyä ylimyssukuun. Elämä Kallimeassa oli kuitenkin vielä hyvinkin samankaltaista kuin hänen isällään Euthalionilla oli ollut. Uusi dynastia ei pitänyt suuremmin melua itsestään, vaan antoi elämän rullata entiseen malliin. Toki Pantholeion sai jo lapsesta saakka tottua rooliinsa dynastisena perijänä, ja sitä kautta joutui oppimaan ylimistön tapoja, vaikka pienen pojan mielestä korppien kasvatus olikin paljon mielenkiintoisempaa kuin kumartamaan opetteleminen.

Euthalion teki parhaansa pojan kanssa, joka huolestumiseen saakka vaikutti perineensä isänsä nuoruuden kaukokaipuun. Vaikka uusi asema yhteiskunnassa veikin Pantholeionia isänsä kanssa paikkoihin, joihin Euthalion oli päässyt vain miekka verisenä käsissään, minkään näkeminen ei tuntunut riittävän nuorelle perijälle. Toisin kuin isänsä, alkoi Pantholeion jo nuorena osoittamaan kiinnostusta taistelutaitoja kohtaan. Euthalion vastusti taistelukoulutusta, ja olisi halunnut poikansa kiinnostuvan uskosta, ja kenties sitä kautta pystyvän antamaan vastauksia kysymyksiin, jotka olivat askarruttaneet Euthalionia Suuren Skisman alkuajoista saakka. Pantholeionin äiti Maria puhui kuitenkin Euthalionille, ja väitti että koska poika on kuin isänsä, tekee hän mitä tahtoo, ja tuolloin olisi parempi jos hän osaisi tehdä sitä mitä tahtoo. "Toisin kuin isänsä.", Maria lisäsi viitaten Euthalionin lähtemisestä sotaan pelkkien puumiekkojen kalistelun pohjalta. Euthalion taipui, ja hankki hoviinsa spathariokseksi taistelutoverinsa Sklavamoungis 'Eiryeiosin veljen Titos Moungosin. Titos otti opettaakseen Patholeionille sodankäynnin salat.

Nuoren Pantholeionin voimat kasvoivat, ja ennen 12-vuotis syntymäpäiviään hän oli jo pidempi kuin isänsä, ja kaksinverroin leveämpi. Isä Euthalion vitsaili ruokapöydässä, että poika syö niin paljon, että Filinosin pitää aloittaa sota ja valloittaa koko Ethynia, jotta nauriita riittäisi koko perheelle. Salaa Euthalion oli mielissään pojan miehekkäästä ulkomuodosta, sillä yleensä suvun miehet olivat olleet kylläkin pitkiä, mutta laihanpuoleisia. Euthalion Filinos kuoli vuonna 2912 näkemättä kuinka suuri mies hänen pojastaan loppujen lopuksi tulisi.

Arkon 2912-2940

Komea nuori arkon herätti luonnollisesti mielenkiintoa vastakkaisessa sukupuolessakin, eikä mielenkiinto ollut yksipuolista. Koko Kallimea kuohui toisinaan, kun puhuttiin että nuori Filinos oli käynyt yöllisillä vierailuilla milloin kenenkin hameenkantajan luona. Suurin osa huhuista oli toki valhetta, mutta osa tottakin. Kun 15-vuotias Pantholeion jäi kiinni paidatta Moroiannes-dynastiaan kuuluneen 18-vuotiaan Korinna Moroiannesin, dynastian päämiehen veljentyttären makuuhuoneesta, oli skandaali valmis. Moroiannesit vaativat hyvitystä nuoren naisen siveyden menetyksestä, vaikka molemmat makuuhuoneessa olleet luonnollisesti vakuuttivat, ettei mitään ollut tapahtunut. Kun paikalle kutsuttu ulkopuolinen lapsenpäästäjä oli tutkinut Korinnan, oli hänen päätöksensä se, että tyttö ei ollut enää ollut neitsyt ainakaan kahteen vuoteen. Moroiannesit olivat tuomiosta tyrmistyneitä, tyytyväisen Pantholeionin myhäillessä vieressä. "Rikos sitten lienee jo vanhentunut?", tokaisi Pantholeion, saaden Moroiannesit kihisemään raivosta.

Kun seuraava päivä koitti, puhui Filinosin tuolloinen proedros Apostolos Labouzenos suvun nuorelle päämiehelle vakavaan sävyyn. Se miten Pantholeion eli, ei ollut dynastiselle hallitsijalle sopivaa, eikä kenenkään edun mukaista ollut suututtaa naapuridynastioita moisen asian kuin yhdynnän vuoksi. Proedros selitti, että Pantholeionin tulisi löytää puoliso, koska hän täyttäisi seuraavana vuonna 16v., ja tuolloin voisi avioitua. Nuori hallitsija kuunteli vakavana, ja nyökkäsi: "Minä teen niin. Täytän 16 vuotta ja menen naimisiin. Mutta se mitä teen sitä ennen ei kuulu kenellekään."

Seuraavana aamuna Apostolos löysi Pantholeionin arkonin työhuoneesta hymyilevänä ja täynnä energiaa. "Olen täyttänyt kaikki tarvittavat asiakirjat, ja Kallimea on nyt sinun komennossasi kunnes palaan." Proedros puisteli päätään, huokaisi sitten syvään ymmärtäen kyvyttömyytensä kahlita Filinosin haluja, ja kysyi: "Minne sinä nyt sitten menet? Suututtamaan Anthemiotesit?". "Ei", vastasi Pantholeion hymyillen,"minä menen tappamaan Kharanekrosin!"

Matkalla Abydosiin

Staurakios Komnenos oli noussut ylös Kharanekrosina vuosi Akrileosin taistelun jälkeen vuonna 2900, ja piinannut uskovia siitä lähtien. 2915 Pantholeion Filinos lähti kohti pohjoista tarkoituksenaan vaatimattomasti lopettaa moinen tappamalla Kharanekros.

Pantholeion matkasi Kallimeasta Oreinan Derkeinaan, joka oli perustettu n. 30 vuotta aikaisemmin, ja nautti kuuluisuutta modernista lähestymistavastaan kaupunkirakentamiseen. Derkeinassa oli myös muita houkutuksia, jotka vetosivat nuoreen mieheen, jonka kohtalo oli seuraavana vuonna astua avioon. Derkeinan tavernoissa oli ystäviä uudelle ylimykselle, joka ei pihistellyt kullassa, ja oli selkeästi iloluontoinen. Hauskuutta riitti siihen saakka, kunnes joku paikallinen alkoi ehdottaa Pantholeionille vedonlyöntiä. Derkeinassa oli kuulemma paikka, johon kukaan ei päässyt, ja se joka pääsisi sinne saisi koko Derkeinan itselleen. "No miksei, kyllähän minä tälläisen kaupungin voin itselleni ottaa!", lausahti Pantholeion komealla baritonillaan niin että koko taverna kääntyi katsomaan. Taverna alkoi kihistä: "...aikooko taas joku kaistapää...sekaisin...juotettu...hullu...demoneita....", kunnes toinen vähintään yhtä voimakas ääni kivahti: "Hiljaa!". Karismaattinen hahmo astui eteenpäin, tarttui Pantholeionia olkapäästä, ja kuiskasi jotain hänen korvaansa. Yleensä sanavalmis nuori arkon valahti kalpeaksi kuin lakana, heitti pöydälle muutaman hopean ja poistui tavernasta: Ovella Pantholeion kääntyi vielä lausumaan vedonlyönnin ehdottajille: "Ei teistä kukaan tule sitä näkemään."

Saatuaan tarpeeksi Derkeinan tarjonnasta, Pantholeion hakeutui paikallisten ylimysten puheille, hankki tietoa ja järjesti matkaseuraa kohti Kharanekrosin kohtaamista. Derkeina kuhisi ympäri Bastionia saapuneita vapaaehtoisia, jotka olivat innokkaita uhrautumaan tosiuskoisuuden alttarilla. Seassa oli joitakin vanhauskoisienkin puolella taistelleita, joihin suhtauduttiin yleensä ottaen hyvin varautuneesti. Koska Pantholeion ei ollut isänsä toiveista huolimatta mennyt pappisopintoihin, eikä Euthalionkaan oikein koskaan tuntunut olleen varma uskonasioista, oli nuoren ylimyksen suhtautuminen vanhauskoisten puolella taistelleisiin sukuihin ja henkilöihin suvaitsevaisempi kuin yleinen asenne. Enemmän kuin Kosmokratorin mielipide viinin oikeaan prosenttipitoisuuteen, Pantholeionia kiinnosti se, että viiniä oli, ja että siinä oli prosentteja.

Matkalla kohti Taigetosin Triksiaa kiinnitti Pantholeion huomionsa alueen villeihen erämaihin ja metsäiseen vuoristoseutuun. Maasto ja luonto oli erilaista, voimakkaampaa kuin mitä leppoisassa Ethynia ilmanalassa. Raskas ratsuväki oli ajoittain hankaluuksissa jyrkkien polkujen ja syvien jokien kanssa, ja Pantholeion keskustelikin ajoittain klibanofroin komentajien kanssa siitä, mitkä olivat eri yksiköiden edut ja haitat missäkin maastoissa.

Abydosin taistelu

Vaikka Pantholeion Filinos oli harjoitellut miekan käyttöä, tekniikoita ja sodankäyntiä koko ikänsä, ei mikään ollut valmistanut häntä taisteluun. Euthalion ei ollut koskaan kertonut pojalleen sodasta, vain varoitellut koskaan lähtemästä moiseen. Abydosin taistelua edeltävänä iltana nuoren arkonin vatsalaukku kääntyi ympäri, ja viinitahrat värjäsivät valkoisen aluspaidan enteellisen oloisesti punaiseksi. Pantholeion oli aina tuntenut itsensä urheaksi, eikä ollut kavahtanut minkäänlaista vastoinkäymistä elämässään, mutta nyt tuntui olevan kaikki toisin. Epävarmuus alkoi hiiipiä mieleen.

Pantholeionin tyhjennettyä vatsansa, hän nousi pystyyn nähdäkseen vakavailmeisen klibanofroin droungariosin seisomassa vierellään. "Kaikki tekevät noin. Ennen tai jälkeen, se on makuasia. Itse suosin molempia.", sanoi selvästikin jo monen taistelun karaisema veteraani. "Olet niin nuori, ettei sinun pitäisi olla täällä.", jatkoi veteraani,"mutta koska olet, niin annan sinulle neuvon: pysy takanamme. Kun klibanofroi jyrää epäkuolleet, niin hevosemme tallovat ne palasiksi. Turvallisinta siis olla takanamme...Korjaan, se ei ole turvallisinta, vaan järkevintä. Ettet vaan käsitä asiaa niin, että väittäisin sinun pelkäävän."."Kiitos, vaikka tuo nyt olikin itsestäänselvää. Minä olen Pantholeion, patrikios Filinos, Kallimean arkon, kukahan sinä mahdat olla?"."Mladen. Mladen Sratsimir. Pysy takanamme huomenna.", veteraani kääntyi ja hävisi jo nukkuvan leirin varjoihin.

Aamulla Pantholeion harjasi hevosensa itse, varustautui haarniskaansa ja katsoi tuhansia taisteluun varustautuvia sotilaita. Ja kaikki tuntui olevan juuri oikein. Tätä varten hän oli harjoitellut, tätä varten hän oli tänne tullut. Kietaistuaan asevyön vyötäisilleen, hän nousi ratsunsa selkään ja lähti etsimään oikeaa klibanofoi droungosia. Löydettyään etsimänsä hän tavoitti katseellaan Mladenin, joka vastasi katseeseen vakavalla nyökkäyksellä. Enää ei ollut tarvetta puhua, kukkuloiden takaa kuului jo epäkuolleiden armeijan kuhina, joka muistutti ääneltään tulvaa pakenevaa rottalaumaa.

Taistelu kesti koko päivän, ja tuntui että päivässä oli enemmän tunteja kuin koskaan. Pantholeionista tunteja oli silti liian vähän. Nuoruuden innolla, suurikokoisena ja voimakkaana hän nautti jokaisesta hetkestä kun sai niittää maahan aallon vihollisia toisensa perään. Edellisen illan neuvosta viisastuneena Pantholeion pysytteli lähellä klibanofroita, vaikkakin välillä irtaantui holtittomasti tekemään täsmäiskuja vihollisen arkoihin kohtiin.

Päivä alkoi kääntyä jo iltaan, ja aamulla syntyneet ruumiit olivat jauhautuneet lihan, veren ja sisälmysten muodostamaksi haisevaksi massaksi taistelukentälle. Taistelu tuntui pikkuhiljaa kääntyvän Kosmokratorin voimien voittoon pahuutta vastaan, kun autokrator nekroi vielä käytti valttikorttinsa ja lähetti spatharioksensa joukkojensa kärkeen yrittäen valloittaa taistelun strategisesti tärkeimmän kukkulan. Pantholeion huomasi tämän, ja luuli että spatharios oli itse Kharanekros. "Kuolema kuolemalle!", huusi hurmeinen arkon itsevamana, ja käänsi ratsunsa rynnäkköön.

Valitettavasti Pantholeionin yksiköstä kukaan ei huomannut tätä suunnanmuutosta, vaan nuori ja yli-innokas soturi rynnisti kohti epäkuollutta vailla tukea. Matka ei jatkunut pitkällekään, kun Pantholeionin ratsu nyrjäytti jalkansa veren liukastuttamalla tantereella, ja taistelijan oli jalkauduttava. Epäkuolleiden aalto oli nielaisemaisillaan yksinäisen Pantholeionin, mutta silloin kukkulalta iski myrskyn lailla Mladen Sratsimirin johtama klibanofroi. Pantholeion luuli tulevansa kuuroksi seisoessaan keskellä hevosmerta, joka hänen kohdallaan jakautui kahtia kuin veitsellä leikaten. Mladen pysähtyi patsaana seisovan Pantholeionin kohdalla ja ojensi hänelle tuomansa ylimääräisen destrierin ohjaimet. "Tuo nyt ei ollut varsinaisesti takana pysymistä. Mutta toisaalta näytti se ihan hauskalta.", yleensä vakavailmeisen droungariosin suupielessä häivähti jotain, mikä saattoi olla hymy. Helpottunut Pantholeion nousi ratsun selkään ja tokaisi Mladenille: "Nyt kun minullakin on tälläinen ratsu, niin sinä voitkin pysyä minun takanani!"

Kosmokratorin kirkon papit olivat saaneet tällä välin epäkuolleen spatharioksen tähtäimiinsä, ja polttivat sitä pyhällä tulella. Pantholeion näki tilaisuutensa koittaneen ja teki tyypilliseen tapaansa sen mitä ensimmäisenä keksi, tässä tapauksessa ohjasti ratsunsa villiin laukkaan suoraan kohti spathariosta. Raskastekoinen hevonen haarniskoineen iskeytyi epäkuolleeseen taistelijaan valtavalla voimalla, ja sen jälkeen kieri maassa parinkymmenen metrin matkan tehden painajaismaiseen laumaan selväpiirteisen rajan. Pantholeion itse loikkasi hevosen selästä juuri ennen osumaa, ja sai vaivoin kammettua itsensä pystyyn ennen valtavasta iskusta selvästi heikentynyttä spathariosta. "Kuolema...", aloitti Pantholeion huutamaan, mutta ennenkuin hän ehti jatkaa, oli spatharios haromassa kohti hänen kurkkuaan.

Jotkut sanovat tuon taistelun kestäneen tunnin, jotkut kaksi. Mladen Sratsimir muisti tapahtuneen niin, että epäkuollut spatharios oli hevosesta osuman saatuaan jalaton ja yksikätinen, ja siksi Pantholeion oli niukasti voittanut taistelun. Totuus lienee taas jotain noiden väliltä, mutta kun päivä jo kääntyi iltaan, olivat elävien voimat voittaneet, ja epäkuollut spatharios oli kuollut toiseen kertaan.

Pantholeion Filinos sai tulikasteensa Abydosin taistelussa vain 15-vuotiaana, ja hankki ensimmäisessä todellisessa taistelussaan Filinos-dynastialle sen urhean maineen. Taistelua seuraavana päivänä Pantholeion etsi vielä kertaalleen käsiinsä Mladenin, ja esitti hänelle kiitoksensa. "Haluan kiittää sinua avustasi, anna minun korvata sinulle hevosesi.", "Ei se ollut minun hevoseni, en kai minä omaani olisi sinulle antanut?", myhähti Mladen."Mhh, joka tapauksessa koen olevani sinulle hevosen velkaa. Peri se miten haluat." Veteraani ja tulikasteensa saanut poika nyökkäsivät toisilleen kunnioittavasti, ja erosivat tavatakseen seuraavan kerran Trabisionin taistelukentällä 2932.

Vuodet 2916-2932

Palattuaan Abydosin sotaretkeltään kotiin Kallimeaan, Pantholeionilla oli edessään dynastisen hallitsijan velvoitteet. Filinosin proedros Apostolos Labouzenos oli hallitsijansa poissaollessa hoitanut asiat parhaaksi katsomallaan tavalla, ja sotasankaria odotti järjestetty morsian. Apostolos oli ottanut yhteyttä ystävällismieliseen Moungosin sukuun, josta Filinosin hoviin kuului jo spatharios ja Pantholeionin sotataidon opettaja Titos Moungos, ja naimakauppa oli järjestetty. Sotiria Moungos oli upea taigiskaunotar, silmää miellyttävä olemus kätki kuitenkin alleen piinkovan kurinpitäjän, jonka kanssa Pantholeion kävi kovimmat taistelut elämässään. Häitä vietetiin syksyllä 2916.

Pantholeionille ja Sotirialle syntyi kolme lasta, joista Panagiotakis ensimmäisenä, päivälleen yhdeksän kuukauden kuluttua häistä 2917. Poikalapsen syntymää heti ensimmäisenä mahdollisena hetkenä pidettiin merkkinä siitä, että perhekoko kasvaisi vielä useammallakin jäsenellä. Mitään suurperhettä ei kuitenkaan syntynyt, sillä Panagiotakis sai seurakseen vain kaksi pikkusiskoa Kyran 2919 ja Frynin 2927. Poikalapsia ei Filinosin tässäkään sukupolvessa ollut kuin yksi.

Perheen lapsien ollessa vielä pieniä, piti Sotiria miehensä aisoissa, eikä päästänyt tätä lähtemään uusille sotaretkille. Pantholeion otti isän velvoitteet vastaan mukisematta, vaikkakin aina hovissa vierailevien sotaveteraanien kanssa keskusteluaan alkoi kiilloitella haarniskaansa ja teroitella miekkaansa syvässä hiljaisuudessa. Viiniäkään ei kulunut enää nuoruusvuosien malliin, koska se usein hovissa laimennettiin Sotirian käskystä. Pantholeionin fysiikalla kun viiniä pystyi juomaan kolminkertaisesti sen mitä muut pitoihin osallistuneet, eikä ollut kohteliasta olla juomatta jos isäntä joi. Kun Filinosin pidoista yleensä ei yön tummuessa löytynyt muita kävelemään pystyviä kuin suvun päämies, ja kenties vieraista toisinaan Ethykaionin väkevä komes, legendaarisen Talaris Elegmitesin poika Lykos, niin Sotiria otti käyttöön viinin laimentamisen. Nuoruudessaan Pantholeion oli ollut sitä mieltä, ettei viinin väkevyydellä ole merkitystä, mutta sopiva vaimo osoitti tuon näkemyksen vääräksi.

Seikkailevaa luonnettaan ja iloluonteisuuttaan Pantholeion pääsi sentään silloin tällöin toteuttamaan, kun oli se aika vuodesta jolloin korpin poikueita kerättiin niiden metsissä sijaitsevista pesistä. Filinosin korpit hoidettiin yleensä tilan alueella, mutta uutta verta haettiin laumaan aina kerran alkukesässä, kun poikaset olivat vielä pesissään. Nuo reissut saattoivat kestää viikon-pari, ja mukana oli yleensä kaukaakin kutsuttuja vieraita; entisiä ja uusia tuttuja. Vaatimuksina oli hyvä viininsietokyky (laimentamattoman) ja ainakin omasta mielestään retkueen parhaat sotajutut.

Elämä oli jotakuin mallillaan Kallimeassa, ainoastaan Moroiannesit jaksoivat levittää perättömiä juoruja siitä, miten Filinosin päämies otti maalaistyttöjä väkisin missä sattuikin kulkemaan. Pantholeion nauroi huhuille, ja ilmoitti ettei hän voi ketää ottaa väkisin, koska hänellä ei ole siihen Sotirialta lupaa.

Läpi vuosien Pantholeion piti huolta fysiikastaan, ja taistelukunnostaan juomistaan valtavista viinimääristä huolimatta. Kukaan Ethyniassa ei ollut riittävän hullu lähteäkseen haastamaan arkonia fyysisesti.

Trabisionin taistelu

2931 joukkoja varusteltiin taas isompaa taistelua varten. Kharanekros oli jäänyt edellisellä Taigetosin retkellä vielä surmaamatta lopullisesti. Nyt olisi koittamassa uusi mahdollisuus, ja lapsetkin alkoivat jo olla siinä iässä että pärjäisivät ilman isäänsä hetken. Sotiria mietti hetken, ja antoi miehelleen siunauksensa sillä ehdolla, että jos tämä nyt tappaisi Kharanekrosin, tulisi hänen lopettaa viininjuonti kokonaan. Pantholeion suostui, ja alkoi varustaa tällä kertaa omia joukkojaan.

Tapahtumat ennen Trabisionin taistelua ovat Pantholeionin muistiinpanoissa melko epäselvät. On syytä olettaa, että jostain syystä retkueen matkanteko oli hieman hitaampaa kuin normaalisti. Kun Filinosin joukot saapuivat taisteluun, oli sitä käyty jo kaksi päivää. Toisen päivän iltana Pantholeion sai silmiinsä tutut viirit, ja lähti etsimään Mladen Sratsimiria aikeinaan maksaa velkansa korkojen kera, hyvässä mielessä. Nyt jo 32-vuotias Pantholeion oli nähnyt sotaa jo melko lailla, ja menettänyt monta ystävää. Silti nähdessään vain parin päivän ajan vuosia sitten tuntemansa Mladen Sratsimirin makaavan kuolleena taistelukentällä, hänen vatsansa tuntui kääntyvän ympäri samalla tavalla kuin sinä iltana kun he olivat ensimmäisen kerran kohdanneet. Mladenin vieressä seisoi kyljet vaahdossa ja sieraimet veressä hänen ratsunsa, joka erehdyttävästi muistutti sitä, jonka Mladen oli luovuttanut Pantholeionille Abydosin taistelussa.

Hyvästeltyään Mladenin Pantholeion vetäytyi leiriinsä hoitamaan haavojaan. Hän oli loukkaantunut omasta mielestään lievästi oikeaan kylkeen, mutta parantajat puistelivat päätään nähdessään tumman veren valuvan haavasta. Mikäli saatavilla ei olisi ollut parantavia taikajuomia, olisi Pantholeioninkin matka saattanut päättyä Trabisionissa. Kharanekrosia ei Pantholeion tälläkään sotaretkellä onnistunut surmaamaan.

Vuodet 2932-2940

Palatessaan Trabisionista kotiin, Pantholeion jätti pääjoukon jälkeensä, ja ratsasti edellä yllättämään perheensä. Arkontikon etuovella hän karjaisi ensimmäisenä: "Viiniä!". Miehensä äkillisestä paluusta pöllämystynyt Sotiria kiikutti miehelleen leilin talon parasta punaviiniä, tällä kertaa laimentamattomana. Hetken yllätyksestä toivuttuaan Sotiriakin ymmärsi mistä oli kysymys; Kharanekrosta ei oltu vieläkään kukistettu. "Mitätön!", kivahti Sotiria, ja läpsäisi miestään takaraivolle, samalla riistäen viinileilin tämän kädestä. Pantholeion hymyili vaimolleen koko Kallimean hurmannutta hymyään, ja Sotiria leppyi antamaan miehelleen uuden viinileilin, nyt kuitenkin laimennetun. "Kharanekros tai ei, tämä oli sitten viimeinen sota tässä perheessä.", Sotiria lausui painokkaasti. "Voi, tämän perheen arkikin on yhtä sotaa.", hymyili Pantholeion ja rutisti vaimonsa syliinsä.

Uusia suuria taisteluja ei Pantholeion enää elämässään käynyt. Hänet opittiin tuntemaan miehenä, joka taisteli harvoin, mutta silloin kun taisteli, niin kaikki tiesivät että vihollisen moraali laski jo heidän nähdessään Filinosin korppivaakunan taistelukentällä. Pantholeion opetti poikaansa Panagiotakisia: "Ei miehen tarvitse olla jatkuvasti verissäpäin ollakseen mies. Maailmassa on muitakin iloja kuin taisteleminen. Annappas kun kerron...". Tätä seurasi usein pitkä kertomus nuoren Pantholeionin seikkailuista mehukkaita yksityiskohtia säästelemättä. Tyttäriään kohtaan arkon oli luonnollisesti huomattavan suojelevainen, joka sekin kumpusi Pantholeionin omista kokemuksista.

Kaikilta vaaroilta ei isä, vaikkakin olisi kuinka kookas, voi aina lapsiaan suojella. Tämän sai Pantholeion huomata 2934, kun tyttäristä vanhempi, Kyra, hukkui 15-vuotiaana Filinosin arkontikon kaivoon. Suuri suru vei pitkäksi aikaa hymyn pois surevan isän kasvoilta. Kyran kuoleman jälkeen Filinosin tiluksille kaivettiin uusi kaivo, ja vanha muurattiin umpeen, sekä peitettiin maalla. Kaivon tarkka sijainti ei ole enää tiedossa, mutta Filinosin arkontikon koilliskulmaa kutsutaan edelleen Kyran haudaksi.

Pantholeion Filinos eli täyttä elämää, kunnes viimeisenä elinvuotenaan alkoi kärsiä pahoista kivuista oikeassa kyljessään ja vatsassa. Vaivoja yritettiin helpottaa ja parantaa, mutta 2940 kesällä tultuaan korppienkeruumatkaltaan, puhkesi Pantholeionille kova kuume. Arkonia hoitaneet lääkärit arvioivat kuumeen syyksi sisäelintulehduksen, joka saattoi johtua osaltaan Trabisionin taistelussa saadusta haavasta, joka oli vaurioittanut Pantholeionin maksaa. Vaurio yhdistettynä valtavaan viininkulutukseen sai aikaan tulehduksen. Menehtynyttä arkonia hoitanut hovilääkäri sanoi Pantholeionin vatsaa tunnusteltuaan, että hänen korkeutensa maksa on suurempi kuin kolmen normaalin miehen yhteensä. "Ja kestää kymmenen kertaa enemmän.", arkon vastasi hymyillen ja kuoli sairasvuoteelleen kotonaan Kallimeassa 2940.

Kallimean suuren miehen muotokuva erottuu Filinosin arkontikon seinältä helposti. Helposti kaksimetrinen ja yli 140-kiloinen Pantholeion saa suvun muut päämiehet näyttämään kääpiöiltä. Silmiinpistävää muotokuvassa on myös hymy, muiden huomattavasti vakavailmeisempien muotokuvien seassa.

Perhe

• Sotiria Filinos, (os.Moungos) (2898-2955), vaimo
• Panagiotakis Filinos, (2917-2961), poika
• Kyra Filinos, (2919-2934), tytär
• Fryni Filinos, (2927-2970), tytär

Hovin jäseniä

• Apostolos Labouzenos, proedros

seuraavaksi Panagiotakis Filinos