Aallonlaskija

Aallonlaskija on tarina Kallimean kansanperinteessä.

Aallonlaskija

Kulkiessaan pitkin maita ja mantuja, Stelios Valehtelija osui erään kerran Kallimean kauniille rannikkoseudulle. Stelios majoittui paikallisen kanankasvattajan luona, ja paikalle järjestettiin illanvietto, johon saapui päivänmatkankin päästä tarinankertojasta kiinnostuneita. Stelios kertoi illanmittaan omia tarinoitaan, tienasi ylöspidon ja muutaman lantin, ja ilmoitti sitten, että hän mielellään ottaisi kerrottavakseen uusi tarinoita, mikäli paikalliset haluaisivat niitä hänen kanssaan jakaa.

Steliosta kuuntelemaan tulleet kuiskailivat hieman aikaa keskenään, kunnes eräs emäntä nousi ylös ja kertoi, että eräässä poukamassa Kodrianmeren rannalla oli jo vuosikymmeniä asustanut erakko, joka ei lliikkunut paikoiltaan mihinkään, vaan seudun asukkaille oli tullut tavaksi viedä miehelle välttämättömiä tarpeita ja ruokaa sitä vastaan, että tämä kuunteli ihmisten iloja ja suruja, ja neuvoi heitä. Eräs vanhus väitti miehen istuneen paikoillaan meren ääressä 32 kokonaista vuotta, tuona aikana hän oli varmaan kuullut monenmoisia tarinoita, ja Steliosin kannattaisi mennä erakkoa tapaamaan. Stelios oli haltioitunut, ja pakkasi heti seuraavana aamuna vähäiset matkatavaransa, ja lähti kohti paikallisten neuvomaa sijaintia.

Meren poukama oli kuin Vassil Ilievan maalauksista, sen keskiosa kylpi auringossa, mutta korkeat jyrkänteet sen ympärillä muodostivat viileämmän varjon kukin vuorollaan puolelleen, auringon kiertäessä Kosmikonia. Päivä oli pilvipoutainen, eikä tukahduttavan kuuma, ja Stelios huomasi yksinäisen hahmon istumassa keskellä rantakaistaletta. Erakko ei ollut puheiden perusteella ollenkaan vihamielinen vierailijoita kohtaan, joten Stelios lähestyi miestä rohkeasti, ja istahti tämän viereen rannalle.

Stelios esitteli itsensä tarinoiden kerääjäksi, ja paikallisten maininnneen, että erakolla niitä olisi vuosikymmenten ajalta. Erakko hymyili kohti merta hampaattomalla suullaan, hänen pitkien mustien hiuksiensa lehottaessa valtoimenaan pitkin auringon ahavoittamia uurteisia kasvoja. Leauassaan miehellä oli pitkä kokoparta, jota oli selvästi aika ajoin lyhennelty jollain tylsällä työkalulla ja ilman peiliä. Mies ei kuitenkaan vastannut Steliosille mitään, joten tämän päätti kysyä miehen nimeä. "Oli minulla joskus nimi, mutta se on nyt mennyt.", erakko vastasi. "Etkö siis muista sitä enää?", Stelios kysyi. "En muista, eikä sillä ole väliäkään. Se ei merkitse mitään.", mies virkkoi rauhallisesti yhä katse merelle päin. "Minulle kerrottiin, että paikalliset käyvät kertomassa sinulle huoliaan, ja sinä neuvot heitä? Olisiko sinulla jakaa mitään hyviä tarinoita?", tarinankertoja kysyi innokkaana. "Ei.", mies vastasi lyhyesti. ""Mutta jos olet istunut täällä jo 32-vuotta, niin onhan sinulle täytynyt kertyä jotain tarinoita..?", Stelios tivasi. ""Ihmiset kyllä tulevat tänne, istuvat siinä missä sinäkin nyt ja puhuvat. Sitten he kysyvät minulta neuvoa, ja minä vastaan aina samalla tavalla.", merituuli leuhutti miehen hiuksia ja partaa, joihin oli tarttunut epämääräisiä tukkoja hiekkaa, levää ja ruohonkorsia. "Ah, mitä sinä vastaat heille?", Stelios innostui. ""Minä vastaan heille, että heidän pitää tehdä niinkuin he ovat jo parhaaksi katsoneet tehdä.", erakko vastasi. "Vastaat aina samalla tavalla? Mutta...no...onhan sinulla pakko muistaa joitain heidän ongelmiaan ja tarinoita niiden takana?", tarinankertoja alkoi tulla jo epätoivoiseksi. "En tiedä, koska en kuuntele, minä vain istun tässä ja he puhuvat. Minulla on tärkeämpääkin tekemistä kuin kuunnella turhia murheita."", mies kertoi. "Tärkeämpää tekemistä?", Stelios hämmästyi, "Mitä sinä siis varsinaisesti teet täällä?" "Lasken aaltoja.", erakko vastasi katse tiiviisti meressä. "Lasket aaltoja?! Väitätkö, että olet laskenut aaltoja 32 vuotta?", Stelios hämmästelil. "Niin.", kuului lyhyt vastaus. "Hmm, se on todella pitkä aika laskea aaltoja. Niitä täytyy olla valtava määrä, montako olet laskenut tähän mennessä?", Stelios raapusteli muistiinpanoja pieneen kirjaseensa. "Kymmenen.", erakko vastasi nyökäten vakavasti. "32 vuotta ja olet laskenut kymmenen aaltoa, mutta niitähän täytyy olla tuhansia tuhansia ja taas tuhansia?", Stelios oli pyörällä päästään. "Mahdollisesti, mutten osaa laskea kymmentä pidemmälle.", erakko vastasi, onnellisen hymyn levitessä hänen uurteisille kasvoilleen.

Stelios Valehtelija jätti erakon rannalle aaltoja laskemaan ja jatkoi matkojaan yhtä tarinaa viisaampana. Hän palasi rannalle joitakin vuosia myöhemmin, mutta tuolloin vanha aallonlaskija oli poissa, mutta täsmälleen samalla paikalla istui huomattavasti nuorempi mies. Stelios istui tämän viereen, ja avasi suunsa kysyäkseen jotain. Tarinankertoja kuitenkin päätti olla kerrankin hiljaa, käänsi katseensa merelle ja laski kymmenen aaltoa yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes tuli pimeää. Tällöin Stelios tyhjensi repustaan kaiken ruuan ja juoman, jätti ne yhä merelle tuijottavan miehen viereen, kuiskasi tälle "Tuhannesti kiitoksia.", ja lähti pois keräämään uusia tarinoita kerrottavakseen.