Stelios Valehtelija

Koko Katoigian tunnetuimpia tarinankertojia oli aikanaan suurimman osan elämästään Ethynian alueella vaikuttanut Stelios Valehtelija.

Stelios opetteli jo nuorena pääasiassa vanhojen naisten kertomat tarinat ulkoa, ja hänestä itsestään kehittyi taitava ja miellyttävä-ääninen perinteenkertoja. Stelios kiersi aikuistuttuaan ympäri läntistä ja eteläistä Katoigiaa toistamassa näitä tarinoita, ja opettelemassa uusia. Varsinaisen elantonsa Stelios sai majataloista, joista löytyi häntä kuuntelemaan matkamiehiä, joille ei läpikulkemansa alueen perinne ollut ennestään tuttua. Nämä usein syöttivät ja juottivat taitavaa tarinankertojaa, ja saipa hän palkakseen kiliseviä kolikoitakin.

Kun Stelios oli harjoittanut kiertävän tarinankertojan tointaan vuosikymmenen, hän huomasi toimeentulonsa koko ajan hiipuvan, kun kaikissa kylissä hänen tarinansa oli jo kuultu, ja seudulla matkustavatkin olivat toistuvasti samoja kauppiaita, jotka eivät halunneet kahta kertaa samoista taruista maksaa. Ollessaan jo kolmenkymmenen, ja kun ei muuta osannut kuin puhua kauniisti ja ilmeikkäästi, piti Steliosin alkaa keksiä omia, uusia tarinoita, joista kansa saattaisi olla halukas maksamaan.

Vaikka olikin ikänsä tarinoita kuunnellut ja kertonut, ei Steliosilla kuitenkaan tuntunut olevan kykyä keksiä uusia tarinoita, joita ihmiset olisivat mielellään kuunnelleet. Epätoivoinen kertoja yritti ja yritti, mutta hänen omat tarinansa tuntuivat olevan joko liian hulluja, tai sitten liian arkipäiväisiä ollakseen kiinnostavia. Ihmiset alkoivat kaikota jo hänen lähestyessään, kun eivät Steliosin jorinoita halunneet kuulla. Ennen Steliosia oli kutsuttu Tarinankertojaksi, mutta nyt alkoi kansa kutsua häntä Stelios Valehtelijaksi.

Kyllästyttyään huonoon toimeentuloonsa, ja epäonnistuttuaan omissa tarinoissaan, otti Stelios vastaan apumiehen pestin eräässä suuren tien varrella olevassa majatalossa, jonka isäntä paikkaa hänelle hyvää hyvyyttään tarjosi. Stelios tiskasi ja siivosi, ja silloin tällöin kertoi tarinoitaan, jos majataloon osui asiakkaita, jotka olivat seudulla ensimmäistä kertaa.

Erään kerran majatalon vieraiden hevosten jätöksiä lapioidessaan, Stelios keskeytettiin ja häntä pyydettiin sisään. Vieraaksi oli saapunut vaatimattoman oloinen vanhus, jonka majatalon isäntä väitti olevan koko Akankhersonin voimakkain velho. Tämä oli kysellyt, olisiko hänen ruokailunsa ajaksi mahdollista saada viihdykettä, ja kun muuta ei ollut tarjolla, oli isäntä tarjonnut Steliosia kertomaan tarinoitaan. Ja niin istui Stelios velhon pöytään, ja kertoi kaikki muistamansa tarinat, ja muutaman muunkin, joita kertoessaan sepitteli. Vanha mies söi ateriaansa, ja joi kolpakollisen jos toisenkin, tarjoten ystävällisesti myös Steliosille. Ilta kului, kunnes velho keskeytti Steliosin kohteliaasti ilmoittaen, että tämä kyllä kertoi vanhat kansantarinat loistavasti, mutta hänen selvästikin omat keksimänsä tarinat ontuivat pahasti. Hänellä itsellään, velho lisäsi, olisi kyllä tuhat ja kahdeksan tarinaa kerrottavaksi, muttei Steliosin ääntä ja eläytymistä kerrontaan. Stelios oli kehuista otettu, mutta samointein pettynyt, koska tämäkään kulkija ei ollut hänen omista tarinoistaan vaikuttunut. Vaatimaton hahmo siirtyi lähemmäs Steliosia, kumartui tämän korvan juureen ja kuiskaili hetken. Stelios vakavoitui, nyökkäsi sitten, ja velho laski Steliosin kouraan illanvieton kulut, ja tämän vaivanpalkan, ja vetäytyi levolle.

Ei kulunut viikkoakaan, kun Stelios kertoi majatalon isännälle olevansa kovin kiitollinen elatuksestaan, mutta suuntaavansa taas tien päälle kertomaan tarinoitaan. Isäntä puisteli päätään, mutta toivotti Steliosin tervetulleeksi töihinsä, kun tarinat eivät kuitenkaan miestä elättäisi.

Kävi kuin kävikin niin, että Stelios Valehtelija alkoi säännöllisesti ammentaa jostain uusia tarinoita kerrottavakseen, ja sai jälleen kohta nauttia uudelleen suurta mainetta tarinankertojana. Stelios kulki pitkin maita, ja pysähtyi kylissä ja kaupungeissa viihdyttämään samoja ihmisiä, jotka olivat vain kotva sitten hänet nähdessään menneet kiusaantuneina matkoihinsa. Ei mennyt kauaakaan, kun jo kaikki hovit Sousosista Kipomiraan halusivat Steliosin luokseen ihmetyttämään vieraitaan ja hoviväkeään tarinoillaan. Stelios Valehtelija puhui itsensä suurten miesten palatseihin ja kansan sydämiin aina uusiutuvalla tarinavalikoimallaan. Kaikki Steliosin aikakautelaiset ja hänet tunteneet vannoivat, ettei mies olisi koskaan missään elämänsä vaiheessa voinut tehdä kaikkea mitä väitti tehneensä. Valehtelijan liikanimi Steliosilla pysyi loppuunsa saakka, mutta hän kantoi sen ylpeydellä, kun ihmiset alkoivat Stelios Valehtelijan nimen mainittuaan muistuttaa, että se mies kyllä valehteli, mutta teki sen parhaiten koko Bastionissa.

Vanhettuaan, ja väsyneenä kiertämään ympäri valtakuntia, Stelios vaurastuneena miehenä osti itselleen majatalon, jossa oli työskennellyt. Majatalo, joka oli seisonut paikallaan läpi vuosisatojen, oli tunnettu aikojen saatossa monilla eri nimillä. Kuullessaan, että majatalosta puhuttiin sen värikkään historian vuoksi myös nimellä Tuhannen Kuoleman Majatalo, päätti Stelios, että se olisi varsin sopiva nimi hänen omistamalleen yritykselle.

Stelios Valehtelijan kerrotaan menehtyneen hänen liukastuttuaan hevosenläjään majatalonsa pihalla, kertoessaan tarinaa kuolleen keisarin kuolleen ritarin kuolemasta, mutta tämäkin tarina on todennäköisesti valetta.

Stelios Valehtelijan tarinoita

• Lohikäärmeen Kummisetä
• Jäinen jumalatar
• Aallonlaskija