Iorgos Filinos

Iorgos Filinos
Filinosin proedros
Ensisijainen arvonimi
Toissijaiset arvonimet
Muut arvonimet ja virat	Filinosin proedros
Maine
Hallitsija	Thyelmiran arkon Fukilos
Kansallisuus	bastonai
Dynastia	Filinos
Puoliso(t)	Pythia Katas
Lapset	Fukilos Damianos Kyra
Isä	Dionysios
Äiti	Afroditi Metokhites
Sisarukset	Isidoros Fanis Persephone
Sedät/tädit	Leonis Filippos
Serkut
Uskonto	tosiuskoinen
Järjestö
Syntyi	3082
Kuoli

Iorgos Filinos on Filinosin proedros ja Fukilos Filinosin isä.

Elämä Erdetriassa

Filinos-dynastia oli paennut Kallimeasta Erdetriaan vuonna 3036, ja Iorgos kaksosveljensä Isidorosin kanssa edusti toista maanpaossa syntynyttä sukupolvea. Poikien äidin Afroditin odottaessa rukoiltiin syntyväksi luonnollisesti poikaa, ja kun niitä tulikin kaksi, oli isä riemuissaan. Riemu vaihtui nopeasti kuitenkin hienoiseksi pettymykseksi, kun kaksospojista kumpikaan ei näyttänyt omaavan dynastisen perijän maagista hehkua.

Iorgos ja Isidoros kasvoivat maanpaossa, eikä heidän harteilleen juurikaan asetettu paineita Filinosin suvun tulevaisuutta koskien, vaan Dionysios ja Afroditi keskittyivät yrittämään lisää lapsia, ja etenkin poikaa, josta olisi tuleva uusi dynastinen perijä. Viiden vuoden iässä kaksoset saivatkin pikkuveljen, Fanisin, mutta tälläkään ei ollut toivottua ominaisuutta. Kovasta yrityksestä huolimatta Iorgosin viimeiseksi sisarukseksi jäi vuonna 3091 syntynyt Persephone, eikä kaivattua dynastista perijää saapunut.

Poikakolmikko koulittiin korpinkasvattajiksi, ja etenkin Isidoros osoittautui lahjakkaaksi lintujen käsittelijäksi. Fanis oli luonteeltaan veljeksistä rauhallisin, ja piti kirjaoppineisuutta tärkeämpänä kuin maalaismaista elämäntyyliä. Iorgos, 20 minuuttia Isodoria vanhempana, ja näin vanhimpana poikana, pyrki olemaan maltillinen ja harkitseva, koska tiesi suvun päämiehen roolin lankeavan hänen harteilleen, oli hänellä lohikäärmeen voimia tai ei. Iorgos opiskelikin korpinkasvatuksen ohessa valtiotieteitä ja hoiti jo hyvin nuoresta pitäen suvun raha-asioita, jotka edellisen sukupolven aikana olivat joutuneet pahasti retuperälle, kun kassa oli huvennut kolmen Filinosin kuolemaan johtaneeseen sotaretkeen.

Vaikka korppien kasvatus elättikin sukua, ei Iorgos ollut tilanteeseen tyytyväinen, vaan pyrki laajentamaan suvun liiketoimia. Hänen setänsä Leonis oli muuttanyt vaimonsa Aglaian kanssa tämän kotimaahan Oreinan Tyfoniaan, ja Iorgos käytti tätä yhteyttä kaupatakseen korppejaan myös kauas pohjoiseen. Jo Iorgosin isä Dionysios oli tehnyt matkoja pohjoiseen valtakuntaan, ja esiintynyt siellä monissa häissä ja tapahtumissa, tehden Filinosin korppeja tunnetuksi. Liiketoimet saivatkin uutta pontta, ja 3000-luvun ensimmäisen vuosisadan vaihtuessa toiseen Oreinaan tilattiin suuri määrä viestikorppeja.

23-vuotiaana, vuonna 3105, Iorgos avioitui Pythia Katasin kanssa, joka oli kaukaista sukua muinoin Filinosia palvelleille proedros Giannille ja Silasille. Sukujen välillä oli säilynyt yhteys Kallimean ja Filinosien aseman menetyksestä huolimatta, ja Nestoras Filinos oli ollut jopa aikeissa viedä sukunsa Galleioniaan, mutta muutto oli kaatunut rahanpuutteeseen.

Golgia

3106-alkukesällä Erdetriaan saapui sanoma, että Oreinan ylimysten tilaamat korpit tulisi toimittaa pohjoiseen mitä pikimmin. Korpit olivat jo peruskoulutettuja, mutta Iorgos olisi halunnut pitää niitä vielä seuraavaan vuoteen, niinkuin alunperin oli ylimysten kanssa sovittu. Viesti oli kuitenkin niin tiukkasävyinen ja vaativa, että sekä Nestoras että Dionysios pelkäsivät Filinosien jäävän kokonaan ilman maksua, mikäli ylimysten toiveita ei toteltaisi.

Pythia alkoi olla viimeisillä kuukausillaan raskaana, ja Iorgos ei olisi halunnut jättää vaimoaan, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Isidoros oli keräämässä uusia korppeja, ja Fanis oli tehtävään vielä liian kokematon, joten Iorgosin oli pakko lastata tilatut korpit ja varusteensa rattaisiin, ja lähteä matkaan. Metokhitesin kaartista löytyi muutama mies turvaamaan matkantekoa, ja saattue lähti matkaan.

Pitkään matkaa tehtyään Iorgos seurueineen saapui Mirapomisin solan kautta Oreinan Vrontemiraan, ja heitä vastassa oli välittömästi sotilasjoukko, jonka komentaja käskytti Iorgosin kaikkine hyvineen matkalle kohti Lankanisin Devdeliaa. Iorgos oli luullut toimittavansa korpit Derkeinaan, ja kun hän sai kuulla joutuvansa matkaamaan Malamirien maille, kohti idästä uhkaavaa kuunien armeijaa, hän rukoili Kosmokratoria, ettei tämä tällä kertaa ottaisi Filinosin poikaa, vaan päästäisi Iorgosin vielä kotiin raskaana olevan vaimonsa luo. Käskyä oli kuitenkin pakko noudattaa, koska koko suvun elanto riippui onnistuneesta toimituksesta.

Devdeliassa korppilähetys otettiin vastaan innostuneesti, mutta yksikään ylimys ei ollut sitä vastaanottamassa. Salamyhkäisesti käyttäytyvä ja vaatimattomasti pukeutunut mies maksoi Iorgosille korpeista sovitun hinnan, ja alkoi kysellä kuinka korppeja käytettäisiin viestinviejinä. Iorgos selitti, että korppien piti ensin orientoitua johonkin paikkaan, kuin kirjekyyhkyjenkin, ja sitä kautta ne pitäisivät sitä kotinaan, ja osaisivat aina suunnistaa sinne, missä tahansa olivatkaan. "Hyvä, kerro niille, että niiden koti on nyt minun luonani.", epämääräinen miekkonen komensi. Iorgos selitti, ettei asia toiminut niin, vaan korppien piti ensin viettää aikaa uudessa ympäristössä, ja orientoituminen otti oman aikansa. "Jos vien tuosta korpin päivänmatkan päähän täältä, ja päästän sen vapaaksi, niin mihin se sitten lentäisi?", hermostuva mies tivasi. "Minun luokseni, takaisin tänne missä muutkin korpit ovat.", Iorgos vastasi totuudenmukaisesti. Korpeista jo maksanut mies nappasi salamannopeasti rahakukkaron takaisin Iorgosin kädestä, ja irvisti ilkeästi: "Siinä tapauksessa sinut on värvätty." Iorgosin vastaanväittäminen ei auttanut, vaan hänelle ilmoitettiin, että mikäli tämä halusi korpeista maksun, hän toimisi niiden käsittelijänä kunnes toisin ilmoitettaisiin.

Iorgos Filinos oli täysin vastoin tahtoaan joutunut keskelle kuunisotaa raskaana olevan vaimonsa odottaessa kotona kaukana etelässä. Kohtaloaan kiroava korpinkouluttaja lähetti oman henkilökohtaisen korppinsa Kouklan pitkälle kotimatkalle viemään viestiä, ettei kenenkään pitäisi odottaa sen enempää Iorgosia kuin rahojakaan saapuvaksi pian, tai ei ehkä koskaan.

Kohtalo ei kuitenkaan välittänyt Iorgosin kirouksista, vaan päätti olla armollinen. Loios oli hädintuskin ehtinyt alkaa, kun kuukauden päivät sotatantereella korppien kanssa työskenneltyään Iorgos sai kuulla taistelujen toistaiseksi loppuvan Oreinan joukkojen saavutettua murskavoiton Atmukin kuuniarmeijasta Golgian solan taistelussa. Siunauksia suhautteleva Iorgos alkoi pakata tavaroitaan vauhdilla, ja päätti lähteä matkantekoon vaikka yönselkään, kunhan pääsisi nopeasti pois paikalta. Väsyneenä Iorgos ei jaksanut enää ajatella edes menetettyjä rahoja, vaan suuntasi ajatuksensa kohti kotia.

Rähjäinen matkalainen rattaillaan rääkyvä korppilauma ei onnekseen ehtinyt ulos leiristä, kun vetohevosen suitsiin tarttui tuttu hahmo. Iorgos kirosi mielessään, ja oli varma, että hänet komennettaisiin takaisin töihin, ja kotimatka jäisi haaveeksi. Iorgosin palvelukseen pakottanut mies virnisti kuitenkin leveästi, ja nakkasi kuskin pukille pussillisen kiliseviä kolikoita: "Et kai aikonut lähteä ilman rahojasi?". Iorgos, oppineena aikaisemmasta, nappasi pussukan, ja työnsi sen saman tien takamuksensa alle. "Jos vielä yrität viedä rahani, niin takaan, että lyöt kätesi paskaan.", Iorgos lupasi, ja napautti hevostaan lautasille. Pitkän kauppamatkan tehnyt sukunsa päämies kertoi, ettei uskaltanut sen enempää katsoa taakseen, kuin hengittääkään ennen seuraavaa aamua.

Lapset

Fukilos Filinos syntyi 17.7.3106, isänsä ollessa tuolloin vielä pitkäksi venähtäneellä matkallaan pohjoiseen. Iorgos saapui kotiinsa Erdetriaan neljä päivää myöhemmin, tietämättömänä siitä, että oli tuoreen poikalapsen isä. Nuhjaantunut ja laihtunut isä otti poikansa syllinsä, mutisi Kosmokratorille kiitoksensa, ja vetäytyi nukkumaan poikalapsi rintansa päällä maaten. Herättyään ylpeä isä tarkasteli poikaansa, ja huomasi tämän huokuvan vaikuttavuutta ylimyksille tyypillisellä tavalla. Kosmokrator sai nyt jo ylitsevuotavat kiitokset kyynelehtivältä isältä ja Filinosien suvussa oli jälleen dynastinen perijä.

Perhe sai lisää jäseniä tulevina vuosina, kun 3109 Fukilosille syntyi pikkuveli Damianos ja kaksi vuotta edellisestä Kyra.

Pythian riivaus

Kyran synnytys oli ollut äiti Pythialle raskaampi kuin edelliset kahden pojan vastaavat, eikä tuore tyttölapsi päästänyt äitiään helpolla imeväisikäisenäkään, vaan kärsi pahoista vatsavaivoista, jotka valvottivat Pythiaa uupumukseen asti. Fukilos ja Damianos olivat Kyran syntyessä 5- ja 2-vuotiaita, joten heistä oli pikkusiskonsa hoidossa enemmän haittaa kuin hyötyä. Pythian tuittuilessa väsyneenä miehelleen ja pojilleen, Iorgos pysyi kärsivällisenä, toivoen tilanteen helpottuvan Kyran vanhetessa.

Paitsi että Filinosin sukuun syntyi yksi jäsen lisää vuonna 3111, niin haudan lepoon saateltiin vuosien 3111 ja 3112 aikana Filinosin suvusta niin Nestoras, Dionysios, Isidoros kuin Afroditikin. Loputtomilta tuntuvat hautajaiset järjestelyineen imivät Pythiasta viimeisetkin voimat, ja hän joutui vuodelepoon useaksi kuukaudeksi. Kun kaikki isovanhemmatkin olivat poissa, joutui Fukilos vanhimpana lapsena, mutta vain kuusivuotiaana, huolehtimaan äidistään ja sisaruksistaan Iorgosin työskennellessä perheen elannon eteen. Fukilosin viettäessä lähes koko vuoden 3112 kesän sisätiloissa hänellä ei ollut seuranaan muita kuin huollettavansa, ja paras ystävänsä Opilios Isakiotes, jonka isä Olimpios toimi tuolloin Metokhites-dynastian proedrosina. Pojat leikkivät yhdessä aina kun velvollisuudet sen sallivat. Leikit olivat mielikuvituksellisia, ja niitä leikittiin vaatimattomilla ja vähillä leluilla, joiden joukossa ei ollut kuin yksi esine, joka ei ollut puusta veistetty. Kyseessä oli Panagiotakis Filinosin valmistama omituinen vempele, jossa kampea kääntämällä muutama pienempi pallo kiersi isompaa keskellä sijaitsevaa palloa. Härveli oli varjeltu, ja sitä säilytettiin korkean kaapiston ylähyllyllä, mutta kurittomat pikkupojat kaivoivat sen esiin piilostaan aina kun aikuisten silmä vain vältti. Mitään käsitystä ei naskaleilla ollut vekottimen tarkoitusperästä, mutta pallojen kiertoliike oli hypnoottista seurattavaa tylsistyneille pojille.

Syksyn saapuessa alkoi Pythian vointi parantua nopeasti, ja hän tuntui saaneen leponsa aikana takaisin kaiken energiansa. Iorgos ihmetteli toisinaan ääneen vaimonsa tarmoa, tämä kun ei tuntunut edes enää tarvitsevan untakaan. Kesän aikana tylsintyneet pojat eivät jaksaneet asiaa ihmetellä, vaan olivat tyytyväisiä päästessään ulos raikkaaseen syysilmaan. Syksyn aikana Fukilos tosin heräsi yöllä useasti siihen, että hänen äitinsä puheli keittiössä hiljaisella äänellä, mutta kun Fukilos nousi vuoteestaan katsomaan kenelle Pythia kuiskaili, tämä aina hiljeni kuullessaan vanhimman poikansa vuoteen narahtavan. Toisinaan herätessään Fukilos ei enää noussut katsomaan, vaan yritti hiljaa vuoteessaan kuunnella mitä keittiössä puhuttiin, mutta kuiskinta oli epäselvää, kuin hidastettua mongerrusta, eikä sen seasta erottanut kuin yksittäisiä tuttuja sanoja, jotka tuntuivat liittyvän Kirkkoon, uskoon ja Filinosin suvun edesmenneisiin miespuolisiin jäseniin. Nuori Fukilos ajatteli äitinsä rukoilevan ja kiittävän paranemisestaan, ja painoi päänsä takaisin tyynyyn.

Diosin viimeisellä viikolla Pythia paistoi Filinosin perinnereseptin mukaan hunajalla siveltyjä rusinapullia Thalysian viettoa varten, ja keittiössä tuoksuivat harvoin käytetyt erikoiset mausteet, kun syksyn lätäköissä itsensä ryvettäneet ystävykset Fukilos ja Opilios syöksyivät sisään keittiöön. Tapansa mukaan nälkäiset pojat ryntäsivät suoraa päätä kohti pullapeltiä, jossa höyrysivät uunituoreet leivonnaiset. Pythia hymyili valloittavaa hymyään poikien survoessa pullaa suuhunsa, ja naurahtaen lausahti: "Jos teillä on noin nälkä, niin menkää ja leikatkaa kurkku auki Iorgosilta ja hänen rääkyviltä korpeiltaan, niin teemme verimakkaraa. Ja jos aiottekaan ottaa toiset pullat, minä leikkelen teiltä irti silmät, korvat ja pienet pallinne, ettekä koskaan saa...". Pythian lause katkesi, ja hän näytti hetken miettivän jatkoa. "Peskää kätenne ennen kuin syötte.", jatkoi Pythia tuijottaen hämmentyneenä käteensä ilmestynyttä suurta veistä, joka ei liittynyt mitenkään pullien paistamiseen. Pojat olivat jähmettyineitä paikoilleen, ja molempien posket pullottivat lämpimästä leivonnaisesta, mutta leuat olivat pysähtyneet. Hitaasti molemmat pojat laskivat puolisyödyt pullat käsistään, nielaisivat raskaasti, ja peruuttivat ulos keittiöstä Pythiaa pelästyneinä tuijottaen.

Ulkona Fukilos jäi mietteliäänä tuijottamaan keittiön ovea, jonka taakse hänen oudosti käyttäytynyt äitinsä oli jäänyt jatkamaan askareitaan. Opiliosin nenästä valui lämpimäisen heruttama räkätippa, ja hän suorastaan huohotti kiihtyneenä: "Kuulitko mitä äitisi sanoi, näitkö miten iso se veitsi oli?" "Tietysti kuulin ja näin. Äiti on varmaan vieläkin väsynyt, kyllä sinä tiedät ettei minun äitini koskaan puhu noin.", Fukilos sanoi, ja jatkoi "Mene kotiin, Opilios. Leikitään huomenna. Mutta älä kerro kenellekään, ethän?" "En tietenkään,", Opilios vastasi ja pyyhkäisi räkäistä nenäänsä, "jos lupaat, että saan huomenna pullan?" "Saat vaikka kaksi.", Fukilos lupasi totisena.

Opiliosin lähdettyä Fukilos kurkisti varovasti sisälle keittiöön, ja näki äitinsä jatkamassa ahkerointiaan hiljaa hyräillen. Oven narahtaessa Pythia käänsi katseensa kohti Fukilosia, ja naurahti: "Mitäs kurkit? Tule ottamaan tuoretta nisua. Ja jos olisit niin kiltti, että siivoaisit lattialta pois nuo puolikkaat, joku korpeista on tainnut käydä selkäni takana varkaissa."' Pythia ei vaikuttanut muistavan poikien käyntiä keittiössä vasta hetki sitten, ja kuuliainen Fukilos totteli äitiään, pitäen tätä kuitenkin tarkasti silmällä.

Seuraavana aamuna Opilios saapui varovaisesti Filinosien asumukselle, mutta kun edellisen päivän pahansuopuudesta ei ollut Pythiassa jälkeäkään, tunnelma rentoutui nopeasti, ja pojat istuivat lämpöä hohkaavan leivinuunin päällä pullaa mussuttaen, ja kiistellen kumman esi-isät olivat olleet sankarillisempia. Iorgos astui keittiöön tehtyään korppien häkeissä tarvittavat aamusiivoukset, ja tervehti vaimoaan ja poikia tyytyväisenä ajatuksesta, että seuraavana päivänä juhlittaisiin Thalysiaa, eikä tarvitsisi raataa koko päivänä. "Iorgos, kohta viimeisetkin pullat ovat uunissa, ja sen jälkeen paistan meille vartaassa poikasi ja tuon lihavan äpärän, joka pyörii täällä jaloissa kaiket päivät.", Pythia hymyili miehelleen. Epäuskoisena suu auki vaimoaan tuijottavan miehen edessä Pythia nappasi käteensä hiilihangon, ja heilautti metrin mittaista hankoa laajassa kaaressa kohti uunin päältä roikkuvia pikkupoikien jalkoja. Isku osui molempien poikien sääriin, ja keittiön täytti sekasortoinen huutomyrsky, joka koostui pelosta, kivusta, hämmennyksestä ja Pythian raivoisasta karjumisesta. Iorgos syöksyi hillitsemään seonnutta vaimoaan, ja Opilios huusi suoraa huutoa Pythian arvaamattoman iskun murrettua hänen oikean jalkansa sääriluun. Iskun suurin voima oli kohdistunut lähempänä olleen Opiliosin jalkoihin, mutta myös Fukilosin sääret mustuivat kuunkierron ajaksi iskun voimasta. Pythia tuntui omaavan raavaan miehen voimat, ja Iorgos joutui käyttämään nyrkkiään saadakseen vaimonsa kontrolliin. Iorgosin hivautettua Pythiaa täydellä voimalla ohimolle, tämä menetti tajuntansa, ja ensimmäistä kertaa vaimoaan nyrkillä lyönyt aviomies raahasi tämän velton vartalon sänkyyn. Opilios oli myös menettänyt tajuntansa kivusta, ja Iorgos nappasi naapurinpojan syliinsä ja kantoi tämän ulos Fukilosin seuratessa ontuen. Filinosien asumuksen ohi kulki Metokhitesin arkontikolle vievä tie, jota pitkin kulkivat Iorgosille tuntemattoman kulkijan ohjastamat rattaat. Hädänalaisena ja kiireessä Iorgos astui hevosten eteen pysäyttäen rattaiden kulun, ja enempiä kyselemättä nosti tajuttoman Opiliosin niiden kyytiin sekalaisten matkatavaroiden joukkoon. Ylimyksen tavoin pukeutunut mies alkoi protestoida voimakkaasti luullen Iorgosia tavalliseksi maalaiseksi, ja vaati tätä poistamaan Opiliosin rattaistaan, jotta saisi jatkaa matkaansa. Iorgos yritti selittää pojan loukkaantuneen, ja tarvitsevansa nopeasti apua, mutta ylimys ei heltynyt, vaan halveksivasti totesi, etteivät hänelle kuuluneet likaisten maalaisten vaivat. Kun ylimys alkoi sitten karjua mestauttavansa paitsi Iorgosin, myös pojat, loppui Filinosin suvunvanhimman kärsivällisyys, ja Iorgos tempaisi ylimyksen rattailtaan kärrypolun mutaan, nosti Fukilosin ajurinpenkille, otti ohjat ja läimäytti ohjaksilla hevoset matkaan. Hevosenlantaa suustaan kakova ylimys yritti juosta rattaitaan kiinni, mutta menetti syksyn sateiden liukastuttamalla tiellä tasapainonsa, ja syöksyi pää edellä rattaiden alle. Ajurin penkillä isänsä vieressä istuva Fukilos lähes putosi rattaiden kyydistä, kun ne nytkähtivät taaimmaisten pyörien murskatessa ylimyksen kallon. Iorgos pysäytti hetkeksi rattaat, vilkaisi taakseen tiellä lojuvaa ruumista, jonka pään kohdalla oli vain veristä liejua, ja totesi itsekseen: "Eipähän huuda enää."

Metokhitesin kartanolla alkoi kuhista Iorgos Filinosin ohjastettua sen pihalle rattaat, joissa makasi sääri vinksahtaneena tajuton pieni poika, toisen istuessa kyynelehtivänä ajurinpenkillä. Pian paikalla olivat asiaa puimassa Metokhitesin hovin magistros Velyo Nabatenos, akolouthos Gerasim Pankalos ja poikansa tilasta huolissaan oleva, vuoroin raivoava ja vuoroin hiljaa Iorgosia uhkaavasti tuijottava hovin proedros Olimpios Isakiotes. Opilios otettiin hoidettavaksi, ja kartanon parvekkeelta hälinää seurannut Erdetrian arkon Marutos Metokhites komensi Iorgosin puheilleen. "Ole hyvä ja selitä minulle mitä on tapahtunut..?", Marutos kehoitti Iorgosia, joka oli luonnollisesti haluton syyllistämään vaimoaan tapahtuneesta, mutta joutui lopulta kertomaan suoraan asioiden kulun, ja kuinka Pythia oli hyökännyt poikien kimppuun. Marutos kuunteli vakavana ja totesi, ettei moinen käytös ollut todellakaan Pythian kaltaista, ja asia tutkittaisiin perinpohjin. "Älä huoli Iorgos, minä pidän huolen, että teitä autetaan. Mene nyt kotiisi pitämään silmällä vaimoasi, ja lähetä Nenad luokseni." Iorgos nyökkäsi ja oli jo puoliksi kääntynyt poistuakseen, kun vielä kysyi: "Kuka? Kuka Nenad?" Marutos kurtisti kulmiaan. "Nenad Presimir. Hänen rattaansa ovat pihalla, joten oletin, että sait häneltä kyydin niissä?" "Voi pyhä...", Iorgos huokaisi polvet notkahtaen, "...minun pitää kertoa vielä jotain."

Fukilos Filinosin päivä oli pitkä hänen istuessa arkonin huoneen ulkopuolella sääriään hieroen. Ovesta kulki sisään ja ulos väkeä tasaisena virtana, mutta ainoa joka hänen kohdallaan malttoi pysähtyä oli pieni, täysin kalju mies, jonka ikää oli vaikea arvioida. Vaanos Lapardas lausui pehmeällä äänellä jotain, mikä kuulosti nuoren Fukilosin korvissa satujen maahisten kieleltä, ja jomotus säärissä helpotti välittömästi. "Mustelmat paranevat sitten ajastaan.", velho hymyili lempeästi, taputti Fukilosia päälaelle, antaen kätensä levätä tämän pään päällä viimeisen taputuksen jälkeen. "Hmm, kyllä sinusta vielä hyvä tulee.", velho tokaisi, ja siirtyi sitten arkonin työhuoneeseen neuvonpitoon. Thalysian aatto oli jo edennyt pitkälle iltapäivään, kun kalpea Iorgos tuli ulos, ja polvistui Fukilosin eteen. "Äitisi on haettu hoidettavaksi, ja Opilios tulee myös kuntoon, älä huoli. Mutta...sinun pitää saada tietää, että se mies, joka jäi rattaiden alle, hän oli patrikios Presimirin serkku. Asialla voi olla seuraamuksia. Olet poikani, mutta olet myös hallitsijani, ja pyydän Teiltä anteeksi, että olen tuottanut ongelmia." Iorgos painoi päänsä poikansa edessä, ja odotti hetken vastausta, jota hämmentynyt lapsi ei kyennyt antamaan, nousi sitten pystyyn, otti dynastista hallitsijaansa kädestä, ja johdatti tämän lepäämään yhteen arkontikon makuuhuoneista, kun itse poistui jatkamaan asioiden selvittelyä. Väsynyt poika nukahti ylelliseltä tuntuvaan vuoteeseen pienen nälän kurniessa vatsanpohjassa, mutta uupumuksen viedessä kuitenkin voiton.

Hieman ennen puoltayötä Fukilos heräsi isänsä kuorsaukseen. Iorgos oli jossain vaiheessa hiipinyt hiljaa lepäämään poikansa viereen, ja oli nyt autuaasti unessa. Fukilos yritti saada uudelleen unen päästä kiinni, mutta nälkä oli yltynyt niin kovaksi, ettei uni enää tullut. Maha äänekkäästi kurisen poika päätti lähteä etsimään ruokaa keittiöstä. Arkontiko oli pienelle pojalle tuttu paikka, ja Fukilos suuntasi kartanon kellarikerrokseen hiljaa hipsien, ettei olisi herättänyt nukkuvaa hoviväkeä. Keittiöstä löytyi illallisen tähteitä, jotka kylminäkin maistuivat ylellisiltä, ja nälkä talttui nopeasti. Kylläinen Fukilos oli juuri astumassa ulos keittiöstä, kun hän kuuli käytävästä hiljaista keskustelua. Äänessä olivat vuoroin arkon Marutos, isä Gerasim, magistros Velyo, ja Vaanos Lapardas. Fukilos jäi oven taakse kuuntelemaan jännityksestä täristen, ja sai keskustelusta sen verran selvää, että se koski hänen äitiään. Miehet tuntuivat löytäneen sovun siitä, että Pythian manaus tulisi aloittaa heti kun vuorokausi vaihtuisi kyriakeksi, eikä Iorgosta ollut tarpeen herättää, koska hänen läsnäolonsa saattaisi häiritä toimenpidettä. Pienen pojan mielenkiinto heräsi, kun kysymys oli hänen äidistään, ja keskustelun äänien siirtyessä kauemmas käytävässä Fukilos raotti keittiön oven hiljaa, ja seurasi miehiä näiden jatkaessa matkaansa portaita vielä kerroksen alaspäin.

Arkontikon kellarikerroksen alla avautui toinen, pilarein tuettu koko rakennuksen laajuinen tila, joka oli nyt valaistu harvoin soihduin. Kostealta haisevaan kellariin oli sen keskivaiheille sidottu yhteen pylvääseen kiinni Pythia Katas, ja pylvään ympärille oli piirretty outoja kuvioita ja lauseita. Oven raosta sisään kurkisteleva Fukilos jäi kokonaan pimentoon, ja vaikka hänen suustaan pääsi pieni ynähdys hänen nähdessään äitinsä sidottuna pylvääseen, ei kukaan neljästä miehestä kuullut eikä nähnyt seuraajaansa. Nelikko kävi vakavana läpi toimintasuunnitelmansa, Pythian nuoleskellessa kuivuneita huuliaan odottava ilme kasvoillaan.

"Neljä..?", Pythia mutisi antaen katseensa kiertää miesjoukossa. "Kertaa kaksi...hmm...kyllä se riittää...", mutina jatkui, ja kiinnitti Vaanosin huomion. "Mistä sinä puhut? Neljä kertaa kaksi riittää mihin?", maagi tivasi Pythialta käskevästi. "Sorminukkeihin.", Pythia katsoi hymyillen Vaanosta silmiin. "Minä teen kivespusseistanne sorminukkeja. Neljä miestä, kahdeksan kivespussia, kahdeksan sorminukkea. Jos teillä kaikilla on molemmat pallit tallella..?", Pythia tuijotti häpeilemättä jokaisen miehen nivusia vuorollaan, kuin olisi nähnyt suoraan näiden kaapujen alle. Isä Gerasim vei vaistomaisesti kädet alas miehuuksiensa peitoksi, ja Pythia räjähti nauramaan mielipuolisesti: "Arvasin!! No mennään seitsemällä sitten, siltä pulunnussija Iorgosilta saan kaksi lisää, siinä onkin kunnon säkit peukaloihin! Hetkinen, ei pulunnussija, vaan korpinnussija...ei se ei soi...korpinnaija, se on parempi!"."Lumppu...", akolouthos sihahti korjaten ryhtiään, hänen oikean kätensä siirtyessä miekkävyölle, vasemman jäädessä kuitenkin pakonomaisesti suojaamaan varmistamatonta määrää kiveksiä. Vaanos Lapardas astui lähes kiinni Pythiaan, katseli tämän virnistelyä tutkivasti, ja kysyi äänellä, joka soi itsevarmuutta ja kokemusta vailla häivähdystäkään pelosta: "Kuka sinä olet?" Pythia hymyili hurmaavaa hymyään silmät kiiluen soihtujen lepattavien liekkien tahdissa, mutta puhkesi yhtäkkiä hysteeriseen itkuun rukoillen miehiä vapauttamaan hänet. Vaanos puisteli hitaasti päätään, ja nyökkäsi sitten seurueelleen: "Aloitetaan."

Seuraavina neljänä pitkänä ja raskaana yön tuntina arkaainen ja jumalainen magia pommittivat sidottua ja loitsukehien ympäröimää Pythiaa, ja mikäli nuori salakatselija ei olisi ollut kaikesta tapahtuneesta samalla peloissaan ja kiehtoutunut, olisi hän varmaan rynnännyt äitinsä helmoihin tätä pelastamaan. Jokin kuitenkin Vaanos Lapardasin olemuksessa vakuutti nuoren Filinosin siitä, että velho tiesi tarkalleen mitä oli tekemässä. Pythia vuoroin roikkui velttona köysissä, ja vuoroin oli täynnä voimaa, joka sai köydet nitisemään kivipylvästä vasten. Samoiten vuorotteli hänen käytöksensä viattoman äidin ja verenhimoisen hengen välillä. Vaanosin johtama joukko pommitti kysymyksillä ja käskyillä Pythiaa, joka vastasi joko rukoilemalla vapautusta tai riettauksilla, jotka saivat akoulouthosin puristamaan pyhää symboliaan tiukemmin ja tiukemmin. Yö oli jo pitkällä, kun Vaanos kutsui muut miehet ympärilleen, ja ilmoitti, että manaus pitäisi jo saattaa päätökseen, koska Pythia ei kestäisi enempää. Pieni mies kaivoi kaapunsa kätköistä loitukäärön, ja lausui sen rytmikkäästi, vailla empimistä tai merkkiäkään väsymyksestä. Kun loitsiminen saavutti päätteensä, Pythian ruumis jäykistyi kaarelle, ja hetken näytti siltä, että paljaat jalat irtosivat kylmästä kivilattiasta, kunnes Pythia menetti tajuntansa, ja valahti veltoksi köysien varaan. Samalla maagien huolellisesti valmistamaan kehään materialisoitui jotain, mikä oli samaan aikaan kaunis ja kammottava. Naismaisella hahmolla oli kauniit kasvot, mutta päässään sillä oli tuntosarvet ja sen jalat olivat kuin hyönteisen. Selässä värisivät siivet, jotka olivat läpikuultavat ja hennonoloiset. "Njaa, se oli hauskaa niinkauan kuin se kesti...", olio sanoi miehiä silmäillen. "Nähdään taas!", demoni vilkutti miehille, kunnes sen kasvoille nousi hölmistynyt ilme, ja se alkoi vilkuilla ympärilleen levottomasti. "Niin, et sinä pääse siirtymään kehästä mihinkään. En leiki tätä leikkiä ensimmäistä kertaa.", Vaanos näytti hieman huvittuneelta. "Vitun löysämunainen kurppa! Et voi pitää minua täällä ikuisesti, tiedät sen kyllä!", demoni alkoi raivota. "En. Se on totta. Mutta jos kerrot miksi riivasit tuon viattoman naisen, niin ehkä päästän sinut menemään?", Vaanos kohotti kulmakarvojaan kysyvästi. "Miksikö? Ehkä vain huvikseni, ehkä en. Ehkä en halua kertoa...paitsi jos...?" "Paitsi jos mitä?", Vaanos kysyi mutustan samalla pohjattomalta vaikuttavasta taskustaan kaivamaansa omenaa. "Sorminukke. Yksi sorminukke.", demoni hymyili valloittavasti tavalla, joka olisi sulattanut jokikisen miehen sydämen, jos tuo hymy olisi ollut ihmisnaisen kasvoilla.

Kaikkien hämmästykseksi Vaanos Lapardas puhkesi äänekkääseen nauruun kuullessaan demonin pyynnön. Omenan mehu valui velhon suupielestä, kun hän kääntyi akoulouthosin puoleen. "No niin, kaiva kupeitasi, niin saadaan tämä leikki loppuun." Isä Gerasimin kasvot lehahtivat punaan, joka ei kalvennut ollenkaan Vaanosin syömän omenan värille. "Minä en kyllä ymmärrä...", akolouthos änkytti, mutta Vaanos katkaisi tämän änkytyksen saatuaan suupielensä pyyhittyä. "Me kaikki täällä tiedämme, joten anna nyt vain se. Ei se sentään mikään pyhäinjäännös ole, vaikka kuparilantteja vastaan sitä maalaisille esitteletkin." "Mutta se on Pyhän Thaisosin vasen kives!", akolouthos otti askeleen taaksepäin, ja vei nyt molemmat kätensä miekkävyössään roikkuvan pienen samettipussi päälle. Marutos röhäisi, ja otti kasvoilleen arkonin arvolle sopivan ilmeen: "Gerasim, vasen se saattaa kyllä olla, mutta Pyhää Thaisosta siinä ei ole kuin kenties muuta kuin haju. Kuten Vaanos sanoi, me kaikki tiedämme, että se on sinun oma kuivunut kassisi. Itseasiassa kaikki kaikkialla tietävät, että kun nuorena poikana kuulit Thalis Kivettömän tarinan, halusit.." "Hyvä on, hyvä on, olkaa jo hiljaa!!", isä Gerasim, jonka kasvot olivat nyt punaisen ja valkoisen kirjavat, irroitti samettipussin vyöstään, ja nakkasi sen Vaanosille. Velho nappasi pussukan ilmasta ikäisekseen ketterästi, ja hetken näytti, että hän aikoi kurkistaa pussiin, mutta jätti sen tekemättä puistatuksen kulkiessa nopeasti päästä varpaisiin. "Tässä se on, nyt puhu!", Vaanos komensi demonia, joka ojenteli jo kättään kohti samettipussukkaa. "No...Filinosit. Olisin halunnut Iorgosin, tai sen pojannatiaisen, mutta en onnistunut, joten otin tuon huoran.", demoni lausui välinpitämättömästi. "Miksi Filinosit, käskikö tai palkkasiko joku sinut?", Vaanos jatkoi. "Ei varsinaisesti...mutta tiedättehän te miten Filinoseista on puhuttu jo sukupolvien ajan...demoneita tai paholaisia...kun tarpeeksi kauan tuollaista puhutaan, me kuulemme, ja kiinnostumme. Ei siinä sen kummempaa. Anna nyt se kassipussi tänne, ja päästä minut menemään." Vanha velho vilkaisi katseensa maahan painanutta isä Gerasimia hieman surumielisen näköisenä, ja punniskeli lähes painotonta pientä pussia kädessään. Sitten pienellä ranneliikkeellä hän heitti pussin isä Gerasimin jalkoihin, ja hymyili demonille: "Enhän minä sinulle mitään luvannut. Ja vaikka en luotakaan siihen, että olisit kertonut kaiken, olet oikeassa siinä, etten pysty sinua ikuisesti täällä pitämään. Joten nyt sinä lähdet takaisin sinne mistä olet tullutkin, peto!" Demonin suoltaessa solvauksia suustaan, Vaanos lausui ilmoille yön viimeisen loitsunsa, ja karkoitti Pythiaa riivanneen kauheuden Syvyyteen.

Kun demoni oli tiessään, miehet ryntäsivät auttamaan Pythiaa irti köysistä. Tuntikausia ovensuussa jähmettyneenä seisonut Fukilos yritti rientää äitinsä apuun, mutta paikoillaan seisominen oli turvottanut pojan hiilihangon ruhjomat sääret, ja pieni Filinos tuuskahti nenälleen sisälle kellariin. Sisäänsyöksy yllätti miesnelikon, mutta pian nämä tajusivat että kyseessä oli vain äitiään kaipaavan pieni poika, eikä suinkaan uusi Syvyyden peto. Paikalle kutsuttiin palvelusväkeä, joka huolehti niin Pythian kuin Fukilosin ruokinnasta ja majoittamisesta.

Kyriake oli jo puolessa, kun edellispäivän tapahtumia alettiin käsitellä. Pythia oli herännyt unesta muutaman kerran, mutta ei tuntunut muistavan mitään muutamasta viimeisestä kuukaudesta. Marutos ja Vaanos päättelivät, että Pythian uupumus oli saattanut hänet heikoksi vastustamaan demonin voimia, ja se oli käyttänyt tilannetta hyväkseen. Molemmat velhot olivat sitä mieltä, että demonilta saatu selvitys ei ollut täydellinen lopputulos, mutta siihen oli tällä erää tyydyttävä. Alettaessa selvittää rattaiden alle jääneen Presimirin tapausta, arkon Marutos huokasi syvään, ei kerran, ei kahdesti, vaan kolme kertaa, ennenkuin selitti, että asian tiimoilta oli lähetetty viesti Presimireille, kuten hyviin tapoihin kuuluu, eikä tapausta mitenkään voisi painaa villaisella. Arkon kuitenkin vakuutti, että Filinosit nauttivat edelleen Metokhitesin suojelusta heidän alueellaan, eikä syytä huoleen olisi Erdetriassa. Aika näyttäisi miten patrikios Laszko Presimir tapahtuneeseen reagoisi. Viimeiseksi puheeksi otettiin Opilios Isakiotesin isän, Olimpiosin vaatimukset. Tämä vaati Iorgosin korvaamaan Pythian Opiliosille aiheuttamat vammat joko kullassa tai veressä. Käytännössä tämä tarkoitti 1000 kultapalaa, tai vaihtoehtoisesti Pythian sääriluun murskaamista. Arkon Marutos oli asiassa puun ja kuoren välissä. Filinosit nauttivat Metokhitesin suojeluksesta, mutta Olimpios oli hänen proedrosinsa. Marutos ilmoitti, ettei kenenkään sääriä murskattaisi, ja hän maksaisi Olimpiosille korvauksia 500 kultapalaa, ja Filinosit jäisivät hänelle tuon summan velkaa. Iorgos haki Fukilosilta hyvksyntää päätökselle katseellaan, mutta tämä ei saanut silmiään irti Vaanosin taikasauvasta. Iorgos päätyi nyökkäämään hyväksyvästi Marutosille, ja tämä julisti arkonina, että asia olisi loppuunkäsitelty. Olimpios Isakiotes ilmaisi oman mielipiteensä päätökseen poistumalla kokouksesta sanomatta sanaakaan sen enempää Iorgosille kuin arkonillekaan.

Illalla Iorgos ajoi jo istumaan kykenevän Pythian ja Iorgosin takaisin kotiin hiljaisuuden vallitessa. Filinosin sukua oli koeltu monin eri tavoin usean sukupolven ajan, ja hiljaa mielessään Iorgos tuumi koko suvun olevan kirottu. Perheen istuessa iltapalalle nuori Fukilos puhui ensi kerran Metokhitesin arkontikolta paluun jälkeen: "Isä? Minä olen päättänyt mitä minusta tulee isona." Iorgos nyökkäsi hiljaa: "Minä tiedän mikä sinusta tulee isona. Sinusta tulee Kallimean arkon." "Niin sekin...Mutta sitä ennen minusta tulee yhtä vahva kuin sinusta! Huiskis vaan, se Presimir lensi ainakin kymmenen metriä!!", Fukilos piirsi ilmaan niin suuren kaaren kuin vain pystyi. Iorgos katsoi poikaansa totisena, muttei pystynyt pidättämään hymyään, joka levisi hänen kasvoilleen. "Niin lensi, vähintään kymmenen.", Iorgos nauroi, ja pöllyytti kädellään päämiehensä paksuja mustia hiuksia.

Pythian riivauksen seuraukset

Pythian riivauksen aikana sattuneen tapaturman seurauksena patrikios Presimir saapui Erdetriaan noutamaan serkkunsa ruumista, ja selvittämään tapahtunutta. Arkon Marutos teki parhaansa saadakseen sovun syntymään, ja vaikka Iorgos kuinka vakuutti kysessä olleen onnettomuuden, ei Presimirien päätä saatu käännettyä. "Tuo mies ei ole edes ylimys, hän on korpinkasvattaja!", Presimir raivosi. "Hänen poikansa on patrikios, Filinosit ovat ylimyksiä...", Marutos huokaili silmäillen Iorgosia tavalla, joka sai tämän painamaan katseensa paksujen kivilattioiden läpi syvälle Erdetrian multaan. "Filinosit!", Presimir parkui, "Filinosit murskaavat ylimysten päitä ja lasten jalkoja! Kyllä, minä kuulin tapahtuneesta, ja sovittelustanne! Jos kuvittelitte tarjoavanne minulle 500 kultaa ja serkkuni kylmenneen ruumiin, niin älkää kuvitelko enää! Presimirit eivät ole ostettavissa kullalla, mirhamilla tai pyhäinjäännöksillä jos velka on veressä, ja se on, niin minä julistan!" Arkonin vastaanottohuoneen ovi paukkui Presimirin takana tämän harppoessa auringonvarmoin askelin ulos arkontikosta. "Hmm...aioin tarjota 2000 kultaa, mutta ehkä parempi näin.", Marutos virnisti Iorgosille, joka ei ollut ollenkaan varma vitsailiko arkon vai ei.

Iorgos Filinos poistui arkontikon pihamaalle, ja istui penkille vetämään henkeä. Korpinkasvattajaa ahdisti kuin hän olisi nielaissut aamutähden. Väsyneenä kaikista vastoinkäymisistä Iorgos painoi päänsä käsiinsä ja mietti miten asian esittäisi perheelleen. Paitsi että Olimpios Isakiotes ei enää puhunut hänelle, ja oli kieltänyt Opiliosia olemaan missään tekemisissä Fukilosin kanssa, nyt Filinosin suvun niskoilla oli hänen aiheuttamansa verikosto. Ja vaikka Filinosit viettäisivät koko elämänsä Erdetriassa Metokhitesin suojeluksessa, olisi selviteltävänä vielä 500 kultapalan velka arkonille. Tilanne ei ollut koskaan ollut tukalampi.

Puinen penkki nitkahti kevyesti jonkun istahtaessa murehtivan Iorgosin viereen, mutta tämä ei vaivautunut edes vilkaisemaan vierelleen, ennenkuin kuuli pehmeän kysymyksen: "Piippua?" Iorgos nosti päänsä käsistään ja tavoitti Vaanos Lapardasin hymyilevät silmät. Kädessään velho piteli pitkävartista piippua, jonka pesästä nousi sakea kiehkura makean tuoksuista savua. "Ei kiitos, minä en polta...Tuoksuu tosin hyvältä, mitä sinulla on siinä?", Iorgos kysyi. "Ah, omaa sekoitustani, kessua ja vähän eräänlaista kukkaa.", Vaanos maiskutteli suutaan sekoitukselleen hyväksyvästi. "Murheita? Tai tiedänhän minä, se oli turha kysymys. Mutta älä huoli, minulla on tunne, että kaikki vielä järjestyy." "Miten ihmeessä?", Iorgos puuskahti turhautuneena. "No se verikosto, en minä sille minkään mahda, totta puhuen. Mutta se velka arkonille...se on toinen asia. Kerro minulle siitä pojastasi, Fotiosista?" "Fukilosista", Iorgos korjasi, "häntä kutsutaan Fukilosiksi, kaikki kutsuvat..." "Niin, Fotios, onko hän älykäs?", velho puhalteli ilmaan savurenkaita huolettoman oloisena. "On, fiksu poika, tullut kai enemmän äitiinsä kuin isäänsä.", Iorgos totesi ihmetellen mitä tekemistä Fukilosin älykkyydellä oli tekemistä velan kanssa. "Minä näin hänet silloin illalla, kun kaikki tapahtui. Yli neljä tuntia ovenraossa katselemassa demonin manausta omasta äidistään...se osoittaa melkoista mielenlujuutta.", Vaanos maiskutteli ja nyökytteli. "Niin..?", Iorgos katsoi velhoa kysyvästi. "Siinä pojassa, siinä Fotiosissa on jotain erityistä, minä aistin sen. Mehän emme asiaa varsinaisesti voi päättää, koska hän on sukunne päämies, mutta mitäpä sanoisit, jos pojasta koulutettaisiin velho? Oikein tälläinen kunnon vanhan kansan velho, niinkuin minä!", Vaanos julisti silmät savusta hieman punoittaen, ja jatkoi imaistuaan piipun pesän tyhjäksi, "Minä en tarkoita, että minä opettaisin häntä, on tuota ikää jo sen verran, mutta Marutos on jo hyvin kykenevä opettamaan poikaa." "Minusta tuntuu, että Fukilos haluaa olla enemmän maanläheinen, kuin minä.", Iorgos vastusteli vaikkei ollutkaan yhtään varma asiasta. "No niin sehän on sitten sovittu, sinä puhut Fotiosille, että hänestä tulee velho, ja minä puhun arkonille siitä velka-asiasta. Hyvä! Näkemiin!", Vaanos Lapardas nousi penkiltä, kohosi ilmaan ja leijaili viimeisten keuhkoistaan puhaltamiensa savukiehkuroiden tahdissa ylös kohti arkonin vastaanottotilan ikkunaan, ja siitä sisälle. Iorgosin sieraimissa tuoksui yhä velhon piipun sisältö, mutta hetkiseen hän ei ollut varma, että oliko penkillä ollut ketään hänen vieressään, vai oliko hän menettämässä järkensä. Silloin arkonin ikkunasta kumartui puolittain ulos vanha Vaanos, joka huusi niin että kaikki pihalla olevat pysähtyivät tuijottamaan ikkunaan: "Asia selvä, ensi viikolla poika aloittaa!". Hämmentynyt Iorgos suuntasi kotiinsa miettien mitä ihmettä sanoisi pojalleen ja vaimolleen päivän tapahtumista.

Kotiin päästyään perheenisä pyysi samantien neuvonpidon koolle. Hän itse istui pöydän päässä, kuten talon isännän kuuluikin, ollen kuitenkin tietoinen kiusallisesta tilanteesta, jossa hänen kuusivuotiaan poikansa sana painoi loppujen lopuksi enemmän kuin hänen omansa. Iorgos kertoi suorasukaisesti Presimirien julistamasta verikostosta, mutta elämän Erdetriassa olevan turvallista kaikille Filinoseille. Pythia purskahti itkuun kuullessaan Presimirien julistuksesta, ja puristi sylissään Kyraa niin että tämäkin alkoi parkumaan toivottomalta kuulostavasti. Pian itku tarttui myös Damianosiin, ja Iorgos joutui nieleskelemään itsekin pysyäkseen kasassa. Fukilos istui isänsä oikella puolen vakavana, kuin olisi valtiomiehen tapaan pohtinut asiaa jo pitkälle eteenpäin. "Sitten toinen asia...Fukilos, olisitko sinä kiinnostunut opiskelemaan velhoksi.", Iorgos ehdotti varovaisesti. "Velhoksi? Mutta eihän se ole yhtään samaa mitä sinä teet?", Fukilos kysyi vastaan. "Ei ole, ei sitten sinnepäinkään, mutta...", Iorgos aloitti, mutta Fukilos keskeytti hänet samantien: "Kyllä kiitos. Tai ole hyvä. Mutta minusta tulee ehdottomasti velho, niinkuin arkon Marutos ja vanha Vaanos! Äiti, oletko nähnyt Vaanosin taikasauvan, olen varma että se ampuu salamoita! Ja piippu! Isä, mistä minä saan piipun!" Iorgos ja Pythia katsoivat molemmat poikaansa silmät pyöreinä tämän alkaessa luetella historian kuuluisimpia maageja, ja heidän urotekojaan, Filinosin sukuun aikojen saatossa naitujen naisten perimää ja Fotios Filinosin aikakautta Kallimean arkonina. "No niin, no niin, rauhoitutaan...", Iorgos toppuutteli poikaansa, ja jatkoi: "Tätäkö sinä oikeasti haluat? Luulin, että halusit olla niinkuin minä..?" "Haluan minä sitäkin.", Fukilos lausui anteeksipyytävästi, "mutta siellä kellarissa, kun Vaanos pelasti äidin, niin se oli niin pelottavaa, muttei Vaanos pelännyt yhtään. Arkonkin ehkä pelkäsi, ja isä Gerasim pelkäsi ainakin, muttei Vaanos. Vaanos on...äiti, sinun pitää nähdä se taikasauva!", poika aloitti taas innokkaana pulputtamaan. "Minä tiedän kyllä mitä taikasauvaa tänään käytetään, jos velka arkonille on kuitattu.", Pythia hymyili vienosti Iorgosin suuntaan, jonka silmät suurenivat puolella yksintein. "Mutta pääasia, että sinä tiedät mitä haluat tehdä.", äiti lopetti. "Kyllä, minä haluan polttaa piippua.", sukunsa päämies lopetti keskustelun nousemalla pöydästä hypähdellen kohti ulko-ovea jättäen vanhempansa pyörittelemään silmiään toisilleen.

Gepamselce

Fukilos Filinosin ansioiduttua Antemios Semnosin hovissa, tämä antoi Fukilosille palkkioksi rälssitilan Tyfoniasta. Tilan nimi oli Gepamselce, eli Jyrkkälä. Fukilos esitti välittömästi perheelleen kutsun saapua asumaan rälssitilalle, mutta Iorgos oli vahvasti asiaa vastaan. Hänen mielessään kummitteli viimeisin ja ainoa Oreinaan tekemänsä matka, joka oli muuttunut sotakomennukseksi. Fukilos oli kuitenkin suvun dynastinen perijä, ja isä Iorgos myöntyi poikansa tahtoon. Koko perhe muutti Tyfoniaan kesällä 3125, ja sai lämpimän vastaanoton paitsi Fukilosilta, niin myös Semnosin dynastialta, joka oli ollut liitossa Filinosien kanssa edellisen sukupolven naimakauppojen johdosta.

Proedros

Keväällä 3129 Oreinan sisällissodan seurauksena valtarakenne Oreinassa muuttui, ja uusi basileus Emerik IV päätti viisaudessaan antaa Fukilos Filinosin hallittavaksi Thyelmiran arkhontesin. Näin Filinos-dynastian maattomuus päättyi 93 vuoden jälkeen.

Tottuneena asianhoitajana Iorgos otti mielellään vastaan nimityksen Filinosin hovin proedrosiksi. Muutokset vaativat perhettä taas muuttamaan, mutta nyt matka oli onneksi lyhyempi. Filinosit asettuivat asumaan entiseen arkontiko Kotromanisiin Thyelmiran Ketignissa.

Perhe

• Pythia Filinos, (s.3086), (os.Katas), vaimo
• Fukilos Filinos, (s.3106), poika, patrikios Filinos, Thyelmiran arkon, ja Emerik IV:n magistros
• Damianos Filinos, (s.3109), poika, Filinosin hypatos
• Kyra Filinos, (s.3111), tytär